Henki kulkee - evä liikkuu

Pikku-Pässi henkilökuntineen. 1900-luvun alussa matka Äänekoskelta Suolahteen maksoi 25 penniä yhteen suuntaan. Paketin kuljettaminen maksoi saman verran. Kerran pojat sitoivat kurillaan kolme potkukelkkaa yhteen ja veivät ne yhtenä pakettina junaan, eikä konduktööri Norosen auttanut muuta kuin ottaa paketti vastaan 25:llä pennillä. Toisen kerran Noronen kuitenkin kivahti, ettei huoli poikien potkureita kyytiinsä ja kehoitti poikia taittamaan matkan omin päin. Pojat lähtivätkin kulkemaan junan edellä ja ehtivät ennen, sillä raide sattui olemaan jäinen, mikä hidasti junan matkatekoa. Perillä mokomat vielä leukailivat Noroselle, että on siinä junamies kun ei edes potkukelkkojen vauhtiin yllä. Pikku-Pässillä kuljetettiin lähinnä Äänekoski Oy:n tavaraa. Sadasta vaunusta suurin osa oli avoimia tavaravaunuja, lisäksi oli soravaunuja, yksi umpinainen tavaravaunu ja  vain kaksi oli varattu henkilökuljetukseen. Lisäksi kalustoon kuului omalla verstaalla saksalaisten akselien

Äänekoski - Suolahti - seudun historiaa Äänekoskella ja Suolahdella on yli satavuotinen historia takanaan puunjalostuksessa.  Jo 1800-luvun lopulla paikkakunnan johtomiehet näkivät ne mahdollisuudet jotka metsä tarjosi ja vesistöt teollisuuden kehittymiselle tarjosivat. Tästä hyvänä osoituksen 1898 Suolahteen vedetty rautatie, jonka saaminen lähes asumattomalle seudulle oli työn takana.  Tahko Pihkala saapui Suolahteen radan juuri valmistuttua ja kertoo nähneensä kolme valoa koko kylässä. Rata erämaahan kuitenkin vedettiin, koska Äänekoski, Keiteleen metsäiset rannat ja sen eteläisin lahti nähtiin otollisena orastavan uuden teollisuushaaran, metsäteollisuuden syntymiselle. Ääneseudulla on yhdistynyt kolme asiaa, jotka ovat mahdollistaneet metsäteollisuuden kehityksen seudulla: sijainti, raaka-aine sekä työlle ahnaat ihmiset. Maaseudun murros ja torpparilaitoksen lakkauttaminen, jätti runsaasti maaseudun väestöä ilman työtä. Nämä näkivät uudessa teollisuudessa mahdollisuude

Kotiseudun historiaa: Suolahti - Äänekoski Suolahden asema 1900-luvun vaihteen asussaan. Suolahden vanha asema toimi nuorten kokoontumispaikkana 50-luvulle saakka. "Tavataan junilla" sanottiin tapaamisia sovittaessa. Nuoret kokoontuivat riiaamaan asemalle ja toisinaan kiirehdittiin katsomaan raiteilla seisovaa vankivaunua. Sota-aikaan sotilaiden lähtöjuna keräsi suuret joukot kansaa. Erityisesti nuoria tyttöjä värisytti nähdä kun miehet lähtiessään suutelivat vaimojaan. Sellaisia intiimiyttä kun ei yleensä julkisesti harjoitettu. Höyryjunien aikaan aseman läheisyydessä asuva saattoi höyrypillin vihellyksen kuullessaan tokaista: "Nyt siellon Kumpusen Erkki töissä" tai "kato Helanderkin on tullu sairaslomalta." Junamiehet nimittäin kommunikoivat pillin vihellyksillä: tee heitto, käännä vaihe. Ja kun jokaisella veturinkuljettajalla oli oma persoonallinen tapansa käyttää höyrypilliä, saattoi vihellyksiä paljon kuullut tunnistaa kuka kulloinki