Siirry pääsisältöön

Tehas


Äänekoski - Suolahti - seudun historiaa


Äänekoskella ja Suolahdella on yli satavuotinen historia takanaan puunjalostuksessa. 

Jo 1800-luvun lopulla paikkakunnan johtomiehet näkivät ne mahdollisuudet jotka metsä tarjosi ja vesistöt teollisuuden kehittymiselle tarjosivat. Tästä hyvänä osoituksen 1898 Suolahteen vedetty rautatie, jonka saaminen lähes asumattomalle seudulle oli työn takana. 

Tahko Pihkala saapui Suolahteen radan juuri valmistuttua ja kertoo nähneensä kolme valoa koko kylässä. Rata erämaahan kuitenkin vedettiin, koska Äänekoski, Keiteleen metsäiset rannat ja sen eteläisin lahti nähtiin otollisena orastavan uuden teollisuushaaran, metsäteollisuuden syntymiselle.

Ääneseudulla on yhdistynyt kolme asiaa, jotka ovat mahdollistaneet metsäteollisuuden kehityksen seudulla: sijainti, raaka-aine sekä työlle ahnaat ihmiset. Maaseudun murros ja torpparilaitoksen lakkauttaminen, jätti runsaasti maaseudun väestöä ilman työtä. Nämä näkivät uudessa teollisuudessa mahdollisuuden järjestää elämänsä uudelleen. 

Toisin kuin esim Tampereella, täällä ei intouduttu missään vaihessa suuremmin lakkoilemaan. Eräs osoitus tehtaiden johdon ja työntekjöiden välisestä yhteisymmärryksestä löytyy Suolahdesta. Keiteleen lahden kaupungin vastaisella rannalla sijainnutta työläisten asuinaluetta ryhdyttiin nimittämään Neuvostoksi. Epäilemättä nimen arveltiin sopivan juuri työläisten asuinalueelle. Mutta varsinaisesti nimen sanotaan juontavan juurensa niistä neuvotteluista, joita alituisessa rahapulassa olleet tehtaanomistajat joutuivat palkkapäivän lähestyessä käymään työntekijöiden kanssa siitä, miten ja millä aikataululla palkka tultaisiin maksamaan.

Jos oli työntekijöillä ajoittain ankeaa, ei tehtaitten johtajienkaan osa ollut helppo. Työntekijät pysyivät, mutta isännöitsijöitä tuli ja meni, muistelivat Suolahden sahan vanhat työntekijät sotien välistä aikaa.


Pässinrata oli oma lukunsa ääneseudun historiassa. Koska iso rata päättyi Suolahteen oli paikkakuntalaisten itse huolehdittava ratayhteys siitä eteenpäin Äänekoskelle. Pikku Pässillä hoidettiin lähinnä Äänekoski Oy:n kuljetuksia, mutta matkustajaliikenteeseenkin radalla oli iso vaikutus aikana, jolloin kunnon tietä ei Äänekosken ja Suolahden välillä vielä ollut..



-jh

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Timolla oli kymmenen lehmää

(Navetta Blues) novelli Se atrain oli talon vanhaa perua. Sepän tekemä, jostain 1800-luvulta. Se oli siinä penkillä ja minä huomasin sen kun välttelin katsomasta niitä papereita, joita pöytä oli täynnä ja joihin piti kohta tarttua kun kaikki piti jakaa kahteen. - Saanko minä tuon atraimen, kysyin? - Mitä sinä sillä, se kysyi? - Tuli vaan mieleen, mutta voit sinäkin sen ottaa jos haluat, vastasin. - Ei, ei, ota vain. Entäs äyskäri ja katiska – ja tallin takana se vanha muikkuverkko? Haluatko nekin? - Sinä keljuilet. Ei tehnyt mieli jatkaa mutta sitten vain jatkoin: - Tuo atrain oli ensimmäinen esine jonka näin tullessani tähän taloon, kun se roikkui tuolla eteisen seinällä. Jotenkin se jo heti kertoi että tähän oli hyvä tulla. Timo ei vastannut mitään, näin että se puri hammasta. Siitä oli viisi vuotta, pieni ikuisuus. Timolla oli kymmenen lehmää, traktori, navetta ja uusi rantasauna, kanoja, kukko, peruskorjattu rintamamiestalo sekä joitakin piharakennuksia ja minä ajattelin että mikä

Nähty on

Joulunpyhinä on tullut urakoitua. Olen katsellut toistakymmentä elokuvaa. Teemoina Jack Lemmon, 60 - 70 -luku ja Sidney Poitier. Avanti! ohj. Billy Wilder - Jostain syystä olen näiden 60-70 -luvun elokuvien harras harrastaja. Se tarkoittaa että vähän huonompikin leffa menee. Erityisesti minua viehättää ajankuva: kaupunkikuva, autot, jopa vaatetus - kuvassa on siis nähtävää silloinkin, kun päähenkilön edesottamukset eivät tunnu niin kiinnostavilta. Näiden suurin heikkous nykyelokuviin nähden on ääni. Silloisista äänityksistä puuttuu sekä ylä- että alapää ja kaikenmoiset pienet yksityiskohdat, jotka tekevät tämänpäivän elokuvista niin vaikuttavia kuin ne ovat. Äänen vaikutus katsomistapahtumaan on helppo unohtaa, mutta yhtä helppo se on myös todentaa. Jos kauhuelokuva pelottaa liikaa, ei tarvitse kuin pistää äänet pois. Ei pelota enää. Avantissa näkyy taas se miten ääripäät tuottavat draamaa ja tässä tapauksessa myös komediaa. Tässä näitä ääripäitä edustavat kuolema ja rakkau

Kun Tallila paloi

Kotiseudun historiaa: Suolahti - Äänekoski Kesällä 1933 15-vuotias Olavi Viljakainen ei herännyt Helanderin Kallen huutoon, vaikka se oli kuulunut Suolahden veturitalleille asti, kun Eemil Kumpunen oli aamuhämärissä menossa lämmittämään veturia. Tallila palaa, oli Kalle huutanut! Eikä hän herännyt niihin laukauksiinkaan jotka ammuttiin aivan hänen ikkunan takana, jotta talonväki saataisiin havahdutettua siihen tosiasiaan, että talo oli tulessa. Vasta kun joku koputti ikkunaan Tallilan kamarissa nukkunut Olavi heräsi ihmetellen miksi hänet pyhäaamuna herätettiin näin aikasin. Yrittäessään ovesta ulos hän huomasi, että sitä kautta ei ulos enää päässytkään, eteinenkin oli jo tulessa. Ikkunan kautta hän pääsi pakenemaan. Vain liivin ja vanhan taskukellonsa hän ehti siepata ja heittää ulos ikkunasta ennen täpärää pakoaan, muu omaisuus jäi tulen vangiksi. Palo oli saanut alkunsa karjakeittiön piipusta pärekatolle lentäneestä kipinästä. Navetasta tuli levisi aittoihin ja