Henki kulkee - evä liikkuu

synopsis    Lyhyesti:  Vaimo sairastuu ja pyytää Paloheinää etsimään käsiinsä heidän ainoan lapsen, Jarkon, joka on parikymmentä vuotta sitten tuli ajettua kotoa. Etsinnän aikana vahvistuu kuva hulttiosta, jolla oli omituinen afrikka -päähänpinttymä. Kun isä löytää poikansa paljastuu, että tämä aikoo ryöstää postin. Hulttiosta on siis tullut rikollinen. Pojan saamiseksi kaidalle tielle Paloheinä punoo juonen. Seuraavan takaa-ajon ja välienselvittelyn aikana poika pelastaa Paloheinän hengen ja isälle paljastuu että poika kykeneekin hyvään, on sitkeä ja voimakastahtoinen. Tuliko hänestä armottoman isän vuoksi tuli luuseri? Onko sopuun pääsy jo myöhäistä?   Pidemmästi:    Paloheinä ajelee hyväntuulisena pikkukaupungin keskustassa, missä kaikki tuntevat hänet. Hänen otsansa kurtistuu, kun hän näkee torilla nuorisojengin. Jengin pomo, nuori juippi, roskaa, kiusaa toisia ja toimii vallattomasti, mutta hän ei puutu tilanteeseen vaan ajaa ohi.  Helvi on puhelimessa, Jarkko kin

1.  Hoikalla naisella oli mukavan kokoiset rinnat ja kalpea iho, kädessään hänellä oli tennismaila. Yläkerran ikkunan läpi Veke näki miten mies avasi auton oven naiselle. Nainen kääntyi ja kysyi vielä jotain mieheltä, jolloin hän saattoi nähdä naisen kauniit kasvot. Naisen kulmakarvansa olivat tummat, joku oli sanonut että naisten kulmakarvat ovat samanväriset kuin heidän häpykarvansa. Nainen oli pukeutunut kokonaan valkoisiin, valkoiseen kauluspaitaan ja valkoisiin shortseihin. Veke yritti kuvitella hänet alasti. Hänellä oli pitkät vaaleat selkään asti ulottuvat hiukset. Nainen nauroi jollekin jota mies sanoi ja meni sitten autoon istumaan. Mies alkoi puhua puhelimeensa ja kiersi auton. Naisen ovi jäi auki. Vekelle tuli mieleen että näkymä oli kuin kohtaus jostain elokuvasta.  Menestyjä, hän ajatteli, tuo tuollainen mies oli “menestyjä”. Sellainen joita näkee elokuvissa.   - Isälläs on taas uusi.   Lare pakkasi reppuaan eikä vastannut. Sitä harmitti, kyllä sen näki. Sekö että isällä

Olen käynyt neljän, viiden vuoden ajan pelaamassa sisäkurlinkia vammaisten kanssa avustajana kuntoutuskeskuksen liikuntasalissa.   Eilen kuntoutuskeskuksen kahvilassa oli ehkä noin 17 -vuotias poika vanhempiensa kanssa. Poika istui sähköpyörätuolissa vahvasti tuettuna, silmät olivat auki, suu toimi myös kun ruokaa annettiin, muuten poika näytti olevan liikkumaton.  Hänen vanhempansa olivat jo aika iäkkäitä, kuusikymppisiä. Oliko hän ehkä vanhempiensa ainoa lapsi, iltatähti?  Isä puuhasteli pojan kanssa lähemmin, haki ruokaa, syötti, pyyhki suuta, liikutteli, äiti katseli etäämmältä ja antoi isän touhuta, istui sitten heidän kanssaan pöytään.   Näytti siltä että jotain oli tapahtunut äskettäin. Heidän otteistaan sai sen kuvan. Jokin onnettomuusko oli vienyt pojan liikuntakyvyn? Oliko poika joutunut ehkä kolarin seurauksena keskellä kukkeinta nuoruutta, kaiken uuden kokemisen, täynnä aktiivista toimintaa täynnä olevan elämän keskeltä tuohon tuoliin, jota hän ei näyttänyt itse kykenevän