Siirry pääsisältöön

Mennään junille!



Kotiseudun historiaa:
Suolahti - Äänekoski



Juna-asema_lyijy.jpg


Suolahden asema 1900-luvun vaihteen asussaan.





Suolahden vanha asema toimi nuorten kokoontumispaikkana 50-luvulle saakka. "Tavataan junilla" sanottiin tapaamisia sovittaessa. Nuoret kokoontuivat riiaamaan asemalle ja toisinaan kiirehdittiin katsomaan raiteilla seisovaa vankivaunua.

Sota-aikaan sotilaiden lähtöjuna keräsi suuret joukot kansaa. Erityisesti nuoria tyttöjä värisytti nähdä kun miehet lähtiessään suutelivat vaimojaan. Sellaisia intiimiyttä kun ei yleensä julkisesti harjoitettu.

Höyryjunien aikaan aseman läheisyydessä asuva saattoi höyrypillin vihellyksen kuullessaan tokaista: "Nyt siellon Kumpusen Erkki töissä" tai "kato Helanderkin on tullu sairaslomalta."

Junamiehet nimittäin kommunikoivat pillin vihellyksillä: tee heitto, käännä vaihe. Ja kun jokaisella veturinkuljettajalla oli oma persoonallinen tapansa käyttää höyrypilliä, saattoi vihellyksiä paljon kuullut tunnistaa kuka kulloinkin oli puikoissa.

Kun Keski-Suomen opisto joutui muuttamaan pois Äänekoskelta laajentuvan tehtaan tieltä, yhtenä perusteena Suolahteen siirtymiselle pidettiin juuri rautatietä. Sanottiin että ne keskisuomalaiset jotka tulevat joko laivoilla tai rahtihevosissa Suolahteen mennäkseen junalla edemmäksi Jyväskylään tai aina Helsinkiin saakka, voivat junaa odotellessaan käydä kuuntelemassa kansanopistolla luennon tai kaksi.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Timolla oli kymmenen lehmää

(Navetta Blues) novelli Se atrain oli talon vanhaa perua. Sepän tekemä, jostain 1800-luvulta. Se oli siinä penkillä ja minä huomasin sen kun välttelin katsomasta niitä papereita, joita pöytä oli täynnä ja joihin piti kohta tarttua kun kaikki piti jakaa kahteen. - Saanko minä tuon atraimen, kysyin? - Mitä sinä sillä, se kysyi? - Tuli vaan mieleen, mutta voit sinäkin sen ottaa jos haluat, vastasin. - Ei, ei, ota vain. Entäs äyskäri ja katiska – ja tallin takana se vanha muikkuverkko? Haluatko nekin? - Sinä keljuilet. Ei tehnyt mieli jatkaa mutta sitten vain jatkoin: - Tuo atrain oli ensimmäinen esine jonka näin tullessani tähän taloon, kun se roikkui tuolla eteisen seinällä. Jotenkin se jo heti kertoi että tähän oli hyvä tulla. Timo ei vastannut mitään, näin että se puri hammasta. Siitä oli viisi vuotta, pieni ikuisuus. Timolla oli kymmenen lehmää, traktori, navetta ja uusi rantasauna, kanoja, kukko, peruskorjattu rintamamiestalo sekä joitakin piharakennuksia ja minä ajattelin että mikä

Nähty on

Joulunpyhinä on tullut urakoitua. Olen katsellut toistakymmentä elokuvaa. Teemoina Jack Lemmon, 60 - 70 -luku ja Sidney Poitier. Avanti! ohj. Billy Wilder - Jostain syystä olen näiden 60-70 -luvun elokuvien harras harrastaja. Se tarkoittaa että vähän huonompikin leffa menee. Erityisesti minua viehättää ajankuva: kaupunkikuva, autot, jopa vaatetus - kuvassa on siis nähtävää silloinkin, kun päähenkilön edesottamukset eivät tunnu niin kiinnostavilta. Näiden suurin heikkous nykyelokuviin nähden on ääni. Silloisista äänityksistä puuttuu sekä ylä- että alapää ja kaikenmoiset pienet yksityiskohdat, jotka tekevät tämänpäivän elokuvista niin vaikuttavia kuin ne ovat. Äänen vaikutus katsomistapahtumaan on helppo unohtaa, mutta yhtä helppo se on myös todentaa. Jos kauhuelokuva pelottaa liikaa, ei tarvitse kuin pistää äänet pois. Ei pelota enää. Avantissa näkyy taas se miten ääripäät tuottavat draamaa ja tässä tapauksessa myös komediaa. Tässä näitä ääripäitä edustavat kuolema ja rakkau

Kun Tallila paloi

Kotiseudun historiaa: Suolahti - Äänekoski Kesällä 1933 15-vuotias Olavi Viljakainen ei herännyt Helanderin Kallen huutoon, vaikka se oli kuulunut Suolahden veturitalleille asti, kun Eemil Kumpunen oli aamuhämärissä menossa lämmittämään veturia. Tallila palaa, oli Kalle huutanut! Eikä hän herännyt niihin laukauksiinkaan jotka ammuttiin aivan hänen ikkunan takana, jotta talonväki saataisiin havahdutettua siihen tosiasiaan, että talo oli tulessa. Vasta kun joku koputti ikkunaan Tallilan kamarissa nukkunut Olavi heräsi ihmetellen miksi hänet pyhäaamuna herätettiin näin aikasin. Yrittäessään ovesta ulos hän huomasi, että sitä kautta ei ulos enää päässytkään, eteinenkin oli jo tulessa. Ikkunan kautta hän pääsi pakenemaan. Vain liivin ja vanhan taskukellonsa hän ehti siepata ja heittää ulos ikkunasta ennen täpärää pakoaan, muu omaisuus jäi tulen vangiksi. Palo oli saanut alkunsa karjakeittiön piipusta pärekatolle lentäneestä kipinästä. Navetasta tuli levisi aittoihin ja