Siirry pääsisältöön

Tekstit

Poliisin poika

synopsis    Lyhyesti:  Vaimo sairastuu ja pyytää Paloheinää etsimään käsiinsä heidän ainoan lapsen, Jarkon, joka on parikymmentä vuotta sitten tuli ajettua kotoa. Etsinnän aikana vahvistuu kuva hulttiosta, jolla oli omituinen afrikka -päähänpinttymä. Kun isä löytää poikansa paljastuu, että tämä aikoo ryöstää postin. Hulttiosta on siis tullut rikollinen. Pojan saamiseksi kaidalle tielle Paloheinä punoo juonen. Seuraavan takaa-ajon ja välienselvittelyn aikana poika pelastaa Paloheinän hengen ja isälle paljastuu että poika kykeneekin hyvään, on sitkeä ja voimakastahtoinen. Tuliko hänestä armottoman isän vuoksi tuli luuseri? Onko sopuun pääsy jo myöhäistä?   Pidemmästi:    Paloheinä ajelee hyväntuulisena pikkukaupungin keskustassa, missä kaikki tuntevat hänet. Hänen otsansa kurtistuu, kun hän näkee torilla nuorisojengin. Jengin pomo, nuori juippi, roskaa, kiusaa toisia ja toimii vallattomasti, mutta hän ei puutu tilanteeseen vaan ajaa ohi.  Helvi on puhelimessa, Jarkko kin
Uusimmat tekstit

Ompelukonekauppias

1.  Hoikalla naisella oli mukavan kokoiset rinnat ja kalpea iho, kädessään hänellä oli tennismaila. Yläkerran ikkunan läpi Veke näki miten mies avasi auton oven naiselle. Nainen kääntyi ja kysyi vielä jotain mieheltä, jolloin hän saattoi nähdä naisen kauniit kasvot. Naisen kulmakarvansa olivat tummat, joku oli sanonut että naisten kulmakarvat ovat samanväriset kuin heidän häpykarvansa. Nainen oli pukeutunut kokonaan valkoisiin, valkoiseen kauluspaitaan ja valkoisiin shortseihin. Veke yritti kuvitella hänet alasti. Hänellä oli pitkät vaaleat selkään asti ulottuvat hiukset. Nainen nauroi jollekin jota mies sanoi ja meni sitten autoon istumaan. Mies alkoi puhua puhelimeensa ja kiersi auton. Naisen ovi jäi auki. Vekelle tuli mieleen että näkymä oli kuin kohtaus jostain elokuvasta.  Menestyjä, hän ajatteli, tuo tuollainen mies oli “menestyjä”. Sellainen joita näkee elokuvissa.   - Isälläs on taas uusi.   Lare pakkasi reppuaan eikä vastannut. Sitä harmitti, kyllä sen näki. Sekö että isällä

Normaali kahvi

Olen käynyt neljän, viiden vuoden ajan pelaamassa sisäkurlinkia vammaisten kanssa avustajana kuntoutuskeskuksen liikuntasalissa.   Eilen kuntoutuskeskuksen kahvilassa oli ehkä noin 17 -vuotias poika vanhempiensa kanssa. Poika istui sähköpyörätuolissa vahvasti tuettuna, silmät olivat auki, suu toimi myös kun ruokaa annettiin, muuten poika näytti olevan liikkumaton.  Hänen vanhempansa olivat jo aika iäkkäitä, kuusikymppisiä. Oliko hän ehkä vanhempiensa ainoa lapsi, iltatähti?  Isä puuhasteli pojan kanssa lähemmin, haki ruokaa, syötti, pyyhki suuta, liikutteli, äiti katseli etäämmältä ja antoi isän touhuta, istui sitten heidän kanssaan pöytään.   Näytti siltä että jotain oli tapahtunut äskettäin. Heidän otteistaan sai sen kuvan. Jokin onnettomuusko oli vienyt pojan liikuntakyvyn? Oliko poika joutunut ehkä kolarin seurauksena keskellä kukkeinta nuoruutta, kaiken uuden kokemisen, täynnä aktiivista toimintaa täynnä olevan elämän keskeltä tuohon tuoliin, jota hän ei näyttänyt itse kykenevän

Tuhma tyttö

Vaikka käynnistysongelmia oli ollut ennenkin, auto ei ollut koskaan jättänyt taipaleelle. Nyt näköjään jätti. Ja mihin keliin, sataa tihuutti. Olin lähtenyt ajamaan jo aamulla ehtiäkseni yöksi kotiin. Pian lähdön jälkeen oli alkanut sataaa ja maisema tien varrella oli muuttunut karuksi, satoja kilometrejä synkkää kuusikkoa, välillä kallioisia vuoria joiden rinteellä kitukasvuisia mäntyjä. Taloja oli ollut harvakseltaan, niistäkin monet hylättyjä. Suuret kuuset reunustivat tietä molemmin puolin, kauempana kohosi kalliorinne, edessä näkyi pelto, joka laski alemmas laaksoon missä virtasi puro sakean pajukon keskellä. Kohta olisi pimeä. Hoh, pitipä tämäkin kokea. Olisikohan vietettävä kylmä yö autossa... Soitin Riitalle ja kerroin etten varmaankaan ehtisi yöksi kotiin. Tie oli hiljainen, voi olla ettei täällä kulkisi muita autoja, kello oli jo sen verran. Riitta oli vähän huolissaan ja sanoi, että olisi mielellään nähnyt minut kotona jo tänään. - Soitan jos lähitienoolta löytyy joku kaver

Tangolaulajan kuolema

Helvetin lohi. Se oli ollut äidin listalla. Leila katsoi käsiään istuessaan hämärässä eteisessä. Painavat ruokakassit olivat painaneet niihin punaiset rannut. Äiti oli laittanut viestiä ja Leila oli käynyt kaupan kautta. Miksi hän silti oli unohtanut sen lohen? Kaupassa hän oli kerännyt listaa alusta loppuun mutta hypännyt sen lohen yli, koska kalatiski oli kaupan perällä ja unohtanut sen sitten. Hän unohti nykyään asioita. Tämä oli turha lisärasite tämä kaupassakäynti, pitäisi ryhtyä tilaamaan tavarat ovelle. Mihin hittoon vanha ihminen näin paljon ruokaa tarvitsee ylipäätään. Taatusti hän joutuu heittämään puolet tästäkin pois sitten kun ne ovat vanhentuneet jääkaappiin. Naapurin rouva oli ollut taas vahtaamassa ikkunassa, kun hän raahasi kassejaan lumisohjossa. Se se sitten jaksoi kytätä naapuriensa asioita, olisi tehnyt mieli näyttää kieltä. Leila oli avannut oven hiljaa jotta äiti ei kuulisi, hän ei jaksanut nyt heti jutella ja olla positiivinen, hän oli toivonut että äiti nukkuis

Pikku-Pässi ja potkukelkat

Pikku-Pässi henkilökuntineen. 1900-luvun alussa matka Äänekoskelta Suolahteen maksoi 25 penniä yhteen suuntaan. Paketin kuljettaminen maksoi saman verran. Kerran pojat sitoivat kurillaan kolme potkukelkkaa yhteen ja veivät ne yhtenä pakettina junaan, eikä konduktööri Norosen auttanut muuta kuin ottaa paketti vastaan 25:llä pennillä. Toisen kerran Noronen kuitenkin kivahti, ettei huoli poikien potkureita kyytiinsä ja kehoitti poikia taittamaan matkan omin päin. Pojat lähtivätkin kulkemaan junan edellä ja ehtivät ennen, sillä raide sattui olemaan jäinen, mikä hidasti junan matkatekoa. Perillä mokomat vielä leukailivat Noroselle, että on siinä junamies kun ei edes potkukelkkojen vauhtiin yllä. Pikku-Pässillä kuljetettiin lähinnä Äänekoski Oy:n tavaraa. Sadasta vaunusta suurin osa oli avoimia tavaravaunuja, lisäksi oli soravaunuja, yksi umpinainen tavaravaunu ja  vain kaksi oli varattu henkilökuljetukseen. Lisäksi kalustoon kuului omalla verstaalla saksalaisten akselien

Tehas

Äänekoski - Suolahti - seudun historiaa Äänekoskella ja Suolahdella on yli satavuotinen historia takanaan puunjalostuksessa.  Jo 1800-luvun lopulla paikkakunnan johtomiehet näkivät ne mahdollisuudet jotka metsä tarjosi ja vesistöt teollisuuden kehittymiselle tarjosivat. Tästä hyvänä osoituksen 1898 Suolahteen vedetty rautatie, jonka saaminen lähes asumattomalle seudulle oli työn takana.  Tahko Pihkala saapui Suolahteen radan juuri valmistuttua ja kertoo nähneensä kolme valoa koko kylässä. Rata erämaahan kuitenkin vedettiin, koska Äänekoski, Keiteleen metsäiset rannat ja sen eteläisin lahti nähtiin otollisena orastavan uuden teollisuushaaran, metsäteollisuuden syntymiselle. Ääneseudulla on yhdistynyt kolme asiaa, jotka ovat mahdollistaneet metsäteollisuuden kehityksen seudulla: sijainti, raaka-aine sekä työlle ahnaat ihmiset. Maaseudun murros ja torpparilaitoksen lakkauttaminen, jätti runsaasti maaseudun väestöä ilman työtä. Nämä näkivät uudessa teollisuudessa mahdollisuude