Olen käynyt neljän, viiden vuoden ajan pelaamassa sisäkurlinkia vammaisten kanssa avustajana kuntoutuskeskuksen liikuntasalissa.
Eilen kuntoutuskeskuksen kahvilassa oli ehkä noin 17 -vuotias poika vanhempiensa kanssa. Poika istui sähköpyörätuolissa vahvasti tuettuna, silmät olivat auki, suu toimi myös kun ruokaa annettiin, muuten poika näytti olevan liikkumaton.
Hänen vanhempansa olivat jo aika iäkkäitä, kuusikymppisiä. Oliko hän ehkä vanhempiensa ainoa lapsi, iltatähti?
Isä puuhasteli pojan kanssa lähemmin, haki ruokaa, syötti, pyyhki suuta, liikutteli, äiti katseli etäämmältä ja antoi isän touhuta, istui sitten heidän kanssaan pöytään.
Näytti siltä että jotain oli tapahtunut äskettäin. Heidän otteistaan sai sen kuvan. Jokin onnettomuusko oli vienyt pojan liikuntakyvyn? Oliko poika joutunut ehkä kolarin seurauksena keskellä kukkeinta nuoruutta, kaiken uuden kokemisen, täynnä aktiivista toimintaa täynnä olevan elämän keskeltä tuohon tuoliin, jota hän ei näyttänyt itse kykenevän edes liikuttamaan, vaan toisen piti kääntää vipua ja kuljettaa poikaa eteen taakse, oikealle ja vasemmalle?
Pojan äiti näytti tarkkailevan meitä, minua ja avustettavaani. Hän näytti katselevan kun otin munkit tiskiltä, hain kahvit, lorautin maitoa kahviin, otin servetit ja lusikat tarjottimelle, sokeripalat siihen lautasen reunalle ja vein tarjottimen pöytään, jonka ääreen avustettavani oli itsensä kelaillut ja keskittynyt tutkimaan kännykkäänsä minua odottaessaan.
Pojan äiti näki miten avustettavani maksoi itse, liikkui itse, tutki kännykkäänsä, haukkasi munkkia, joi kahvia, ja miten me keskustelimme niitä näitä, miten kaikki oli perin normaalia ja tavallista. Minä vain olin se joka käveli ja hän se, joka istui pyörätuolissa.
Mitä mahtoi tuo äiti meitä katsellessaan miettiä? Oliko ihan tavallinen elämä juuri sillä hetkellä parasta mitä hän saattoi kuvitella? Ei komea talo jossa IKEAn sisustus, ei lottovoitto, karibian loma, ei uusi auto, vene tai moottoripyörä, vaan ihan tavallinen elämä, mahdollisuus keskustella niitä näitä kahvikuppi nenän alla?
Kommentit