Siirry pääsisältöön

Poliisin poika

synopsis 

 Lyhyesti: 

Vaimo sairastuu ja pyytää Paloheinää etsimään käsiinsä heidän ainoan lapsen, Jarkon, joka on parikymmentä vuotta sitten tuli ajettua kotoa. Etsinnän aikana vahvistuu kuva hulttiosta, jolla oli omituinen afrikka -päähänpinttymä. Kun isä löytää poikansa paljastuu, että tämä aikoo ryöstää postin. Hulttiosta on siis tullut rikollinen. Pojan saamiseksi kaidalle tielle Paloheinä punoo juonen. Seuraavan takaa-ajon ja välienselvittelyn aikana poika pelastaa Paloheinän hengen ja isälle paljastuu että poika kykeneekin hyvään, on sitkeä ja voimakastahtoinen. Tuliko hänestä armottoman isän vuoksi tuli luuseri? Onko sopuun pääsy jo myöhäistä?


  Pidemmästi: 


 Paloheinä ajelee hyväntuulisena pikkukaupungin keskustassa, missä kaikki tuntevat hänet. Hänen otsansa kurtistuu, kun hän näkee torilla nuorisojengin. Jengin pomo, nuori juippi, roskaa, kiusaa toisia ja toimii vallattomasti, mutta hän ei puutu tilanteeseen vaan ajaa ohi. 

Helvi on puhelimessa, Jarkko kinuaa taas rahaa. Itku kurkussa Helvi pyytää poikaa palaamaan kotiin, rahaa hän ei voi antaa ilman isän lupaa. Asia jää kesken, kun Paloheinä saapuu ruokatunnilleen. Hetkeä myöhemmin ruokailu jää kesken kun Paloheinä suuttuu saatuaan tietää pojan soittaneen: ei ole mitään mieltä lainata rahaa hulttioelämää elävälle aikuiselle miehelle. 

Paloheinän mentyä Helvi kaatuu maahan sairaskohtauksen saaneena. 

Matkalla takaisin töihin tästä tietämätön Paloheinä muistelee menneitä. Miten he olivat jo heittäneet toivon saada oma lapsi, mutta saivatkin pojan, joka muutti täysin heidän tasaisen elämänsä. Poika kun oli aivan mahdottoman kova kiipeilemään. Kiipesi pois pinnasängystä jo ennen kuin osasi kävellä. Ja äidin piti torua. Kiipesi tikapuita katolle jo kolmivuotiaana ja isän piti suuttua. Kuusivuotiaana rakensi majaa korkealle kuusenlatvaan, Paloheinä katsoi sitä hommaa sydän kurkussa ja antoi remmillä paljaalle takapuolelle. Kymmenvuotiaana poika huojutti itseään lepikossa puusta puuhun, puiden latvat katkeilivat ja putosivat ryskyen alas maahan ja taas piti rankaista ja jättää kotiarestiin. 

Mutta teini-iässä kaikki muuttui, poika passivoitui aivan täysin. Ei kiinnostanut koulu, ei harrastukset, ei työssäkäynti. He olivat huolissaan tietenkin. 

Paloheinä seisoo kalastuvälineineen ovella, kalaliivit yllään, kalasaappaat jalassaan, ojentaa uutta virveliä kohti Jarkkoa: lähdetään kalaan, lähde kokeilemaan, jos vaikka saat ison vonkaleen, mutta ei, ei sekään poikaa kiinnosta. Poika kääntää kylkeään sängyssä, mikään ei kiinnosta. 

Kun vaimo satutti selkänsä mattoja ulos kantaessaan, paloi pinna. No johan nyt on perkele, kiroaa Paloheinä, eikö edes sen vertaa voi äitiään auttaa - ja ryntää yläkertaan. 

Onkos se nyt kummonen homma saada järjestys tähän taloon, häneltä joka on sadat ja tuhannet laiskat, ilkeät ja väkevät juopot pannut pakettiin, autoon ja pahnoille. Nousetko nyt, lähdetkö liikkeelle, töihin tai kouluun? Kun pojan vastaus ei miellytä, silloin lähdetään, hallintaote, niskasta kiinni - kolme pitkää askelta ja poika on jo alakerrassa ja ovesta ulkona. 

Tietenkin se kadutti ja harmitti, mutta ei hän edelleenkään tiennyt miten olisi toisin voinut toimia, ei siinä ollut vaihtoehtoja, jotenkin se tilanne piti saada purettua. 

Paloheinä havahtuu mietteistään nähdessään nuorisojengin jälleen ja kurvaa torille, missä jengin pomo, nuori juippi, yhä roskaa, kiusaa ja toimii vallattomasti. Hän pysäyttää auton vierelle, hakee vastaansätkivän juipin niskasta kyytiinsä ja jatkaa matkaa poliisiasemalle. 

Myöhemmin sairasvuoteella Helvi tuntee kuoleman lähestyvän ja haluaa vielä kerran nähdä poikansa. Paloheinä lupaa etsiä pojan käsiinsä - vastentahtoisesti. 

Sillä välin Jarkko ja Rami suunnittelevat postin ryöstämistä. Kun äidiltä ei rahaa ironnut, Jarkko tyhjentää naisystävältä salaa lasten säästöpossun. 

Tapaamiltaan ihmisiltä Paloheinä saa kuulla uutisia pojan elämästä kotoalähdön jälkeen. Vuokraisäntä kertoo Jarkon pitäneen apinaa lemmikkinä ja jättäneen vuokrat maksamatta. Opettaja kertoo Jarkon kasvattaneen pitkän tukan ja tehneen veistoluokassa kilven ja keihään ja maalanneen ne afrikkalaisen heimon värein - ja jättäneen lopulta koulun kesken. Elokuvateatterin omistaja kertoo yksinäisestä pojasta, jota ylikaiken kiinnostivat Tarzan -elokuvat. 

Paloheinä vakoilee Jarkon taloa, lapset leikkivät puuhun rakennetussa majassa, tarzan huudot kaikuvat, liaanin varassa lennetään puusta puuhun. Apina, pitkä tukka, kilpi ja keihäs, Tarzan, maja puussa - pojan Afrikka -harrastus jää isältä huomaamatta. Hän näkee vain pojassa vain vastuuttoman hulttion: maksamattomat vuokrat, keskenjäänyt koulu, ulosoton asiakkuus ja vielä naisystävänä itseä vanhempi yksinhuoltaja jolla lapsia edellisestä avioliitosta. 

Tällä välin Jarkko ja Rami hankkivat aseen, jonka Jarkko maksaa säästöpossusta saamillaan hiluilla. Rami opettaa Jarkkoa ampumaan, mutta tämä säheltää kokemattomuuttaan. Ramin pilkallinen asenne aiheuttaa riidan sillä Jarkko en epävarmana ja tunteellisena tarkka kunniastaan. 

Paloheinä tapaa ulosottomiehen joka paljastuu vanhaksi koulukaveriksi. Kun Paloheinälle paljastuu Jarkon ryöstöaie, hän pyytää ulosottomiehen kaverikseen toteuttamaan juonen, jolla poika saadaan palaamaan takaisin kaidalle tielle. 

He asettuvat kyttäämään postin ulkopuolelle. 

On yö. Jarkko ja Rami odottavat sopivaa hetkeä postin ulkopuolella. Jarkolla menee pupu pöksyyn ratkaisevalla hetkellä ja hän menettää toimintakykynsä, vaikka halusi tähän asti toimia hankkeen pomona. Rami ottaa ohjat käsiinsä ja kaverukset murtautuvat sisälle postiin. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, että parkkipaikan hämärässä nurkassa seisovassa autossa istuu Jarkon isä. 

Paloheinä on kuitenkin vaipunut uneen otettuaan autossa huikkaa ulosottomiehen kanssa. 

Kaverukset saavat ryöstön tehtyä. Paloheinä herää vähän liian myöhään, mutta näyttää ensin onnistuvan suunnitelmassaan. Kaverukset pääsevät kuitenkin pakenemaan rahoineen, seuraa takaa-ajo. Rami ja Jarkko pakenevat pitkin mutkaisia hiekkateitä Paloheinä perässään, kunnes matka päättyy ojaan. 

He juoksevat suolle, Paloheinä seuraa, laukauksia vaihdetaan. Paloheinä on ollut läpi tarinan itse varmuus, luotettava ja tinkimätön periaatteen mies, mutta nyt hänelle sattuu kohtalokkaalta vaikuttava vahinko: hän ampuu itseään jalkaan. 

Oltuaan tilanteen päällä koko tarinan ajan, Paloheinä onkin nyt hulttiopoikansa armoilla. Kivusta huolimatta hän ryhtyy ruokkimaan aran pojan pelkoja ja kylvämään eripuraa kaverusten välille: “Te jäätte jokatapauksessa kiinni ja jos jätätte hänet kuolemaan, siitäkin joudutte vastuuseen.“ 

Seuraa välienselvittely, jossa käytetään niin sanallista taivuttelua kuin väkivaltaa. Kun vahva ja armoton isä on heikoilla ja makaa haavoittuneena maassa, saa heikko ja epävarma poika tilaa nousta merkittävään rooliin. Paloheinä pelottelee kiinnijäämisellä ja tuomiolla kuolemantuottamuksesta, jos he jättävät hänet valumaan kuiviin. Jarkko alkaa empiä, vaikka lämpimiä tunteita hänellä ei isää kohtaan olekaan. Rami vaatii jatkamaan matkaa. Rami on tyytyväinen kun Jarkko osoittaa isäänsä aseella uhaten tappaa, ja tyytymätön kun Jarkko isän mentyä tajuttomaksi katuu kimpaantumistaan. Hän ei halua murhasyytettä, on autettava isä sairaalaan.  

Jarkon kantaessa tajutonta isäänsä autolle, Rami iskee häntä karahkalla päähän. Jarkko nappaa pakoon aikovaa Ramia jalasta kiinni ja kaataa hänet. Seuranneen välienselvittelyn tuloksena Jarkko saa tapeltua saaliin itselleen ja ajettua Ramin matkoihinsa. 

Paloheinä on tällä välin tullut tajuihinsa, seuraa vielä isän ja pojan kaksinkamppailu. Paloheinä tarttuu viimeisillä voimillaan ryöstösaaliiseen: pakene, mutta rahoja et vie. Hän korostaa yhä oikeaa ja väärää, joka on oma valinta. Jarkko voisi helposti nujertaa verenvuodon heikentämän isänsä, mutta hän ei tahdo. Sen sijaan hän muistuttaa Paloheinän armottomuudesta: kuka tuomitsi kun olisi pitänyt kannustaa, kuka rankaisi kun olisi pitänyt auttaa – näitä eväitä tässä nyt syödään. 

Kun Paloheinä yhä korostaa olevansa oikeassa, hyvän puolella pahaa vastaan, poika muistuttaa että ilman häntä Paloheinä ei olisi yhtään mitään, että Jarkko tuli juuri pelastaneeksi hänen henkensä. Sen jälkeen Paloheinä antaa periksi. Hän tajuaa että hänen olisi pitänyt osata toimia toisin, ymmärtämättömyyttään hän aikoinaan ajoi pojan pois kotoa. 

Poika on juuri näyttänyt todellisen luontonsa, toiminut määrätietoisesti, oma-aloitteisesti ja sitkeästi. Hänestä olisi voinut tulla kunnon poika toisenlaisessa ohjauksessa. Paloheinä luovuttaa ryöstösaaliin: mene sitten. 

Poliisiautojen sireenit huutavat kuitenkin jo lähellä, peli näyttää pelatulta. Jarkko näkee että matkaa tielle autojen luo on liikaa, pakeneminen jalkaisin metsään ei hyödytä lähteä. 


Kun poliisit tulevat, Paloheinä makaa suolla heikossa kunnossa, Jarkkoa ei näy missään. Paloheinä sanoo ryöstäjien paenneen suontakaiseen metsään. Kun poliisit kyselevät tuntomerkkejä Paloheinä ei paljasta poikaansa vaan mumisee jotain yleistä: keski-ikäisiä, keski-pitkiä. Osa poliiseista lähtee jäljittämään pakenijoita metsään, toiset kantavat Paloheinän autoon. 

Kun suo on autio jälleen, Jarkko nousee piilopaikastaan, suonsilmästä, joka sijaitsee aivan Paloheinän makuupaikan vieressä. Hän kaivaa maata Paloheinän makuupaikan alta. Paloheinä on näköjään piilottanut ja jättänyt rahat pojalleen ja auttanut poikansa pakoon. Vettävaluvana Jarkko nousee tielle ja lähtee löntystelemään tietä eteenpäin. 

Loppukohtauksessa Paloheinä kulkee pyörätuolissa pitkin sairaalan käytävää. Hänen toinen jalkansa on jouduttu amputoimaan polvesta. Helvin sänkyä tyhjennetään, hän on tällä välin kuollut. Tarinan alussa voimakas ja päättäväinen mies on nyt lyöty ja kaiken menettänyt. 

Uutisissa kerrotaan että ryöstetyt rahat on saatu takaisin, mutta tekijät ovat yhä karkuteillä. 

Jarkko naisystävineen ja lapsineen tulee tapaamaan Paloheinää sairaalaan. Jutustelu isän ja pojan välillä sujuu kankeasti. Jarkko on haluton sopimaan mitään, Paloheinäkään ei löydä sovinnon sanoja, niitä kun ei ole koskaan tarvinnut käyttää. Käy ilmi että Jarkko ja naisystävä ovat päättäneet asettua aloilleen, unelma muutosta Afrikkaan saa jäädä. Paloheinä ehdottaa että he muuttaisivat hänen taloonsa, itse hän ei sitä tarvitse, hän on ottanut paikan palvelutalossa. Jarkon empiessä naisystävä innostuu, hän toivoo että he vastedes tapasivat useammin. Isä ja poika kuitenkin eroavat viileissä tunnelmissa. 

Sitten toinen lapsista, vilkas poika, tahtoo vielä käydä kättelemässä pappaa. Paloheinä silittää pojan päätä ja antaa tällä pienen lahjan, häntä naurattaa vilkkaan pojan temppuilu. Poika juoksee äitinsä luo. Tämän pienen tapahtuman jälkeen jotain muuttuu, oltuaan totisia koko kohtauksen ajan, nyt äkkiä he kaikki hymyilevät toisilleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Timolla oli kymmenen lehmää

(Navetta Blues) novelli Se atrain oli talon vanhaa perua. Sepän tekemä, jostain 1800-luvulta. Se oli siinä penkillä ja minä huomasin sen kun välttelin katsomasta niitä papereita, joita pöytä oli täynnä ja joihin piti kohta tarttua kun kaikki piti jakaa kahteen. - Saanko minä tuon atraimen, kysyin? - Mitä sinä sillä, se kysyi? - Tuli vaan mieleen, mutta voit sinäkin sen ottaa jos haluat, vastasin. - Ei, ei, ota vain. Entäs äyskäri ja katiska – ja tallin takana se vanha muikkuverkko? Haluatko nekin? - Sinä keljuilet. Ei tehnyt mieli jatkaa mutta sitten vain jatkoin: - Tuo atrain oli ensimmäinen esine jonka näin tullessani tähän taloon, kun se roikkui tuolla eteisen seinällä. Jotenkin se jo heti kertoi että tähän oli hyvä tulla. Timo ei vastannut mitään, näin että se puri hammasta. Siitä oli viisi vuotta, pieni ikuisuus. Timolla oli kymmenen lehmää, traktori, navetta ja uusi rantasauna, kanoja, kukko, peruskorjattu rintamamiestalo sekä joitakin piharakennuksia ja minä ajattelin että mikä

Nähty on

Joulunpyhinä on tullut urakoitua. Olen katsellut toistakymmentä elokuvaa. Teemoina Jack Lemmon, 60 - 70 -luku ja Sidney Poitier. Avanti! ohj. Billy Wilder - Jostain syystä olen näiden 60-70 -luvun elokuvien harras harrastaja. Se tarkoittaa että vähän huonompikin leffa menee. Erityisesti minua viehättää ajankuva: kaupunkikuva, autot, jopa vaatetus - kuvassa on siis nähtävää silloinkin, kun päähenkilön edesottamukset eivät tunnu niin kiinnostavilta. Näiden suurin heikkous nykyelokuviin nähden on ääni. Silloisista äänityksistä puuttuu sekä ylä- että alapää ja kaikenmoiset pienet yksityiskohdat, jotka tekevät tämänpäivän elokuvista niin vaikuttavia kuin ne ovat. Äänen vaikutus katsomistapahtumaan on helppo unohtaa, mutta yhtä helppo se on myös todentaa. Jos kauhuelokuva pelottaa liikaa, ei tarvitse kuin pistää äänet pois. Ei pelota enää. Avantissa näkyy taas se miten ääripäät tuottavat draamaa ja tässä tapauksessa myös komediaa. Tässä näitä ääripäitä edustavat kuolema ja rakkau

Kun Tallila paloi

Kotiseudun historiaa: Suolahti - Äänekoski Kesällä 1933 15-vuotias Olavi Viljakainen ei herännyt Helanderin Kallen huutoon, vaikka se oli kuulunut Suolahden veturitalleille asti, kun Eemil Kumpunen oli aamuhämärissä menossa lämmittämään veturia. Tallila palaa, oli Kalle huutanut! Eikä hän herännyt niihin laukauksiinkaan jotka ammuttiin aivan hänen ikkunan takana, jotta talonväki saataisiin havahdutettua siihen tosiasiaan, että talo oli tulessa. Vasta kun joku koputti ikkunaan Tallilan kamarissa nukkunut Olavi heräsi ihmetellen miksi hänet pyhäaamuna herätettiin näin aikasin. Yrittäessään ovesta ulos hän huomasi, että sitä kautta ei ulos enää päässytkään, eteinenkin oli jo tulessa. Ikkunan kautta hän pääsi pakenemaan. Vain liivin ja vanhan taskukellonsa hän ehti siepata ja heittää ulos ikkunasta ennen täpärää pakoaan, muu omaisuus jäi tulen vangiksi. Palo oli saanut alkunsa karjakeittiön piipusta pärekatolle lentäneestä kipinästä. Navetasta tuli levisi aittoihin ja