Siirry pääsisältöön

Muutamia hiljaisia sanoja

lyhytelokuvan synopsis

On kaunis kesäpäivä, kun kuusikymppiset Iina ja Jussi ajavat mökille. He asuvat kahdestaan kerrostalossa, heidän kaksi lastaan ovat muuttaneet jo pois kotoa. Tytär asuu jonkun miehen kanssa, jota ei ole kehdannut edes kotona näyttää, pojalla on kädet täynnä töitä rästitenttien kanssa - niistäkään he eivät olisi tienneet ilman Iinan juoruilevia kurssikavereita. Jälkikasvu elää omaa elämäänsä, ja vaikka monet asiat tuntuvat heillä menneen pieleen ja luulisi heidän siten olevan usein avun tarpeessa, ei vanhuksille heiltä juuri liikene aikaa.

Siksikin Iinan ja Jussin elämä on tätä nykyä vähän ankeaa. Matkakin sujuu toraisissa merkeissä. Jussi pyytää että Iina hallitsisi terävän kielensä, pianhan hän pääsisi pois autosta möyrimään kasvimaalla, eikä hänen tarvitsisi miehestään enää välittää…

Mökillä heitä kohtaa yllätys. Kuistilla nuorimies tulee heitä vastaan uimahoususillaan. Jussi tuntee hänet näöltä ja ihmettelee, mitä hän täällä tekee. Alhaalta saunalta astelee nuori nainen paljaita rintojaan peitellen. Nuoret eivät ensin puhu juuri mitään, mutta nähdessään mökin pöydälle levitetyt eväät, Jussi jo hoksaa, että nuoripari on asunut heidän mökillään päiväkausia ilman lupaa.

Jussi ihmettele asiaa ääneen ja nuori mies yrittää sanoa jotain isästään, joka ajoi hänet kotoa pois, koska hän rakastui väärään tyttöön. Nuori mies aikoo vielä jatkaa ja sanoo etteivät he tienneet mitä tehdä, ettei heillä ollut paikkaa minne mennä ja että he halusivat vain olla yhdessä ja rakastaa, mutta Jussi keskeyttää hänet tylysti.

Asia ei hänelle millään lailla kuulu, ja hänelle merkittävää on vain se, että hänen omaisuuteen on kajottu, mutta hän kuulee jos tästä lyhyestä selvityksestä, että nuoren miehen ainoa ongelma on, ettei hän ole taipunut elämään sovussa isänsä kanssa. Eikö näin ole asia, hän tivaa, eikö ole niin, että jos nuori mies sopisi asian isänsä kanssa, kaikki olisi hyvin. Jos hän taipuisi isänsä tahtoon, hän voisi palata tyttönsä kanssa entiseen elämäänsä. Vaimeana nuori mies myöntää Jussin sanat tosiksi ja menee sisälle pakkaamaan, kun Jussi sitä toistamiseen vaatii.

Asia on pöyristyttävä. Jussi on äkkiä kiukustunut, hän pui välikohtausta Iinan kanssa. Myös Iina on sydämistynyt. Jussi ihmettelee moista piittaamattomuutta ja hänen vihansa kasvaa sitä suuremmaksi mitä enemmän hän asiaa ajattelee. Tulla nyt toisten mökille, majoittua mitään lupaa kysymättä, ovat nukkuneetkin heidän sängyssään. Tämä on, tämä on kerta kaikkiaan anteeksiantamatonta.

Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä pakottavammin Jussi tuntee, että hänellä on vain yksi vaihtoehto. Kun Iinakin ihmettelee ettei kai tätä voi jättää tähän, soittaa Jussi poliisille. Sattumalta tuttu poliisimies on aivan lähellä ja lupaa tulla heti. Kohta hän karauttaakin pihaan.

Sisällä mökissä nuoret eivät puhu mitään, vaihtavat vain keskenään muutamia hiljaisia sanoja ja ovat yhä edelleen omituisen laiskoja ja pakkaavat ihmeen haluttomasti tavaroitaan.

Jussi menee poliisia vastaan. Nuoret lopettavat pakkaamisensa ja nousevat ihmettelemään poliisia. Iina käskee nuoria olemaan aloillaan. "Kyllä teillekin laki vielä löytyy."

Poliisi juttelee rauhallisesti ja rauhoittaa tilannetta ja jää odottamana nuorten pakkaamista, kun Jussi ja Iina palaavat kaupunkiin, sillä Jussi unohti verenpainelääkkeensä olohuoneen pöydälle. Menomatka sujuu hyvässä hengessä nyt kun yhteinen kokemus yhdistää.

Tällä välin poliisi juttelee nuorille ystävällisesti ja katselee ohi virtaavaa jokea. Hän moittii nuoria ystävällisessä hengessä, eikä lainkaan huomaa miten nuori mies hänen takanaan nostaa retkikirveen korkealle päänsä päälle ja iskee…

-

Palatessaan muutaman päivän kuluttua aurinko paistaa taas lähes pilvettömältä taivaalta. Tunnelma on autossa nyt parempi, vaikka Iina onkin vähän huolissaan siitä, mihin kuntoon nuoret ovat mahtaneet mökin jättää. Jussi rauhoittelee häntä, onhan heidän mahdollista palkata siivousapua, jos Iina ei itse jaksa.

Pihaan ajaessaan Jussi näkee heti että kaikki ei ole kunnossa. Hän panee merkille pieniä, mutta merkittäviä seikkoja, joista hän heti päättelee, että jotain on vinossa. Yksi karkkipaperi on heitetty ruohikkoon, harava kaatunut tai kaadettu, se ikkuna jossa ei ole hyttysverkkoa on raollaan. Kaikki merkkejä holtittomuudesta, johon Jussi ja Iina eivät ole tottuneet.

He menevät pahaa aavistellen kuistille. Ullakkohuoneen ovi avautuu ja alaston nuoripari juoksee jokeen uimaan. He ovat yltä päältä likaisia, kuin suo-ojassa rypeneitä ja täysin alastomia. Puhumatta, mutta kummallisesti kikattaen he pakenevat alas rantaan ja hyppäävät kiljuen veteen ja jäävät toisilleen supattaen ja järjettömästi tirskuen katselemaan kuistilla ihmetteleviä Iinaa ja Jussia.

He ovat tyrmistyneitä. Mökki on sisältä täysin sekaisin ja siellä haisee kuvottavalle - arvatenkin siksi nuoripari on muuttanut alakerrasta ullakolle. Vuodevaatteita on levitelty lattialle, takasta on vedetty puoliksi palaneita puita ulos, pöytä on täynnä likaisi astioita ja kärpäset karkeloivat niiden yllä.

Jussi ja Iina eivät ymmärrä enää mistään mitään. Ovatko nuoret palanneet takaisin, vai ovatko he edes lähteneet mökiltä ja eikö poliisiinkaan voi enää luottaa? Miten voi olla etteivät nuoret lainkaan näytä tottelevan määräyksiä.

Iina soittaa hälytyskeskukseen. Maalaispoliisien apu on yhtä tyhjän kanssa, nyt pitää saada verekset voimat liikkeelle. Jussilla ottaa sydänalasta, hänen on mentävä pitkäkseen, Iina jää ulos.

Vaikka Jussi joutuu kulkemaan kaiken sen saastan ja sekasotkun yli, se ei häntä enää juuri hetkauta, niin huono olo hänellä yhtäkkiä on. Sängyllä Jussi huokaa ja koettaa rauhoittua. Kyllä tämä tästä, kyllä tämä tästä selviää, hän hokee itsekseen ja kuulee miten kuistilla puhelimeen puhuva Iina pyytää poliisia tulemaan paikalle. Jussi panee merkille että Iina käy taas hermostuessaan epäselväksi, kärjekkääksi ja suulaaksi, mutta Jussi ei jaksa vaimoaan ojentaa eikä ohjeistaa, niin voipunut hän on.

Jussi haistaa jotain epämääräistä ja hänen kätensä osuu johonkin epämääräiseen. Hän vetää peiton syrjään. Ihmisen verinen jalka on hänen vieressään sängyllä. Hän huutaa ja nousee istumaan sängynlaidalle, sydän hakkaa, oksennus pyrkii kurkkuun.

Nyt hän näkee lisää ihmisen osia. Poron sarvissa roikkuu käsi, kehnosti piilotettuna vaatteiden ja peittojen alta pilkistää poliisimiehen olkapää. Jussi panee merkille, että pää ja alaruumis on näköjään irrotettu yläruumiista. Äkkiä suuri määrä kärpäsiä lehahtaa lentoon jostain nurkasta jossa näkyy vielä iso kasa jo puolittain mädäntyneitä jäseniä.

Ulos juostessaan Jussi ehtii vielä nähdä ikkunalaudalla verisen sisäelimen joka on aseteltu tuhkakupin viereen nätisti yhdeksi ikkunakoristeeksi muiden joukkoon.

Ja vaikka hän on jo ulkona, kestää pitkään ennekuin etova lemu häviää hänen ympäriltään. Sitten hän tuntee huimausta ja yrittää kävellä autolle, mutta ei ehdi, sillä hän kaatuu ja on tajuton jo ennen kuin otsa mätkähtää liian pitkäksi ehtineeseen ruohikkoon.

-

Jussi herää ja katselee ympärilleen. Naapureita, poliiseja ja kylänväkeä on kokoontunut pihaan. Ambulanssimiehet yrittävät nostaa häntä paareille, mutta Jussi vakuuttaa voivansa jo kävellä ja yrittää nousta itse ylös, mutta kaatua mätkähtää uudelleen maahan. Sen jälkeen hän ei halua enää nousta, hän haluaisi olla kuollut ja painaa poskensa tyynyä vasten ja hänen auki olevat silmänsä rekisteröivät kaiken näkyvän tarkasti.

Iina selittää jotain poliisille joka jakaa kriisipäivystyksen puhelinnumeroita kaikille halukkaille. Nuoripari istuu poliisiauton takapenkillä yhteisen peiton alla. Kumpikin heistä katselee erisuuntiin. Nuori mies kääntyy katsomaan Jussia ja painaa sitten katseensa maahan.

Äkkiä Jussi tuntee vastustamatonta halua kieltäytyä menemästä ambulanssiin, mutta ihmeekseen hänen jäsenensä kieltäytyvät tottelemasta, vaikka hän kuinka yritää. Päätäänkään hän ei enää kykene nostaman. Olen ilmeisesti halvaantanut, hän miettii ja katselee, miten jotkut kyläläiset vilkaisevat häntä, mutta useimmat katsovat poispäin ja nekin jotka vilkaisevat, kääntävät katseensa mahdollisimman nopeasti pois.

Jussi yrittää epätoivoisesti etsiä vastausta tapahtuneelle heidän kaikkien, tuttujen ja tuntemattomien kasvoista, edes jotain selitystä, mutta kukaan ei selitä mitään, itsekään hän ei tiedä mitä kysyä eikä pysty pukemaan kysymystä sanoiksi… Hän kuulee oman hengityksensä rantakiviin murtuvina aaltoina.

Loppu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Timolla oli kymmenen lehmää

(Navetta Blues) novelli Se atrain oli talon vanhaa perua. Sepän tekemä, jostain 1800-luvulta. Se oli siinä penkillä ja minä huomasin sen kun välttelin katsomasta niitä papereita, joita pöytä oli täynnä ja joihin piti kohta tarttua kun kaikki piti jakaa kahteen. - Saanko minä tuon atraimen, kysyin? - Mitä sinä sillä, se kysyi? - Tuli vaan mieleen, mutta voit sinäkin sen ottaa jos haluat, vastasin. - Ei, ei, ota vain. Entäs äyskäri ja katiska – ja tallin takana se vanha muikkuverkko? Haluatko nekin? - Sinä keljuilet. Ei tehnyt mieli jatkaa mutta sitten vain jatkoin: - Tuo atrain oli ensimmäinen esine jonka näin tullessani tähän taloon, kun se roikkui tuolla eteisen seinällä. Jotenkin se jo heti kertoi että tähän oli hyvä tulla. Timo ei vastannut mitään, näin että se puri hammasta. Siitä oli viisi vuotta, pieni ikuisuus. Timolla oli kymmenen lehmää, traktori, navetta ja uusi rantasauna, kanoja, kukko, peruskorjattu rintamamiestalo sekä joitakin piharakennuksia ja minä ajattelin että mikä

Nähty on

Joulunpyhinä on tullut urakoitua. Olen katsellut toistakymmentä elokuvaa. Teemoina Jack Lemmon, 60 - 70 -luku ja Sidney Poitier. Avanti! ohj. Billy Wilder - Jostain syystä olen näiden 60-70 -luvun elokuvien harras harrastaja. Se tarkoittaa että vähän huonompikin leffa menee. Erityisesti minua viehättää ajankuva: kaupunkikuva, autot, jopa vaatetus - kuvassa on siis nähtävää silloinkin, kun päähenkilön edesottamukset eivät tunnu niin kiinnostavilta. Näiden suurin heikkous nykyelokuviin nähden on ääni. Silloisista äänityksistä puuttuu sekä ylä- että alapää ja kaikenmoiset pienet yksityiskohdat, jotka tekevät tämänpäivän elokuvista niin vaikuttavia kuin ne ovat. Äänen vaikutus katsomistapahtumaan on helppo unohtaa, mutta yhtä helppo se on myös todentaa. Jos kauhuelokuva pelottaa liikaa, ei tarvitse kuin pistää äänet pois. Ei pelota enää. Avantissa näkyy taas se miten ääripäät tuottavat draamaa ja tässä tapauksessa myös komediaa. Tässä näitä ääripäitä edustavat kuolema ja rakkau

Kun Tallila paloi

Kotiseudun historiaa: Suolahti - Äänekoski Kesällä 1933 15-vuotias Olavi Viljakainen ei herännyt Helanderin Kallen huutoon, vaikka se oli kuulunut Suolahden veturitalleille asti, kun Eemil Kumpunen oli aamuhämärissä menossa lämmittämään veturia. Tallila palaa, oli Kalle huutanut! Eikä hän herännyt niihin laukauksiinkaan jotka ammuttiin aivan hänen ikkunan takana, jotta talonväki saataisiin havahdutettua siihen tosiasiaan, että talo oli tulessa. Vasta kun joku koputti ikkunaan Tallilan kamarissa nukkunut Olavi heräsi ihmetellen miksi hänet pyhäaamuna herätettiin näin aikasin. Yrittäessään ovesta ulos hän huomasi, että sitä kautta ei ulos enää päässytkään, eteinenkin oli jo tulessa. Ikkunan kautta hän pääsi pakenemaan. Vain liivin ja vanhan taskukellonsa hän ehti siepata ja heittää ulos ikkunasta ennen täpärää pakoaan, muu omaisuus jäi tulen vangiksi. Palo oli saanut alkunsa karjakeittiön piipusta pärekatolle lentäneestä kipinästä. Navetasta tuli levisi aittoihin ja