novelli
Voisin jäädä seisomaankin, mutta jotenkin olen väsynyt ja tahtoisin istua, mutta vapaita tuoleja on harvassa. Eräässä naisten pöydässä olisi vapaa paikka, mutta emmin siihen porukkaan liittymistä. Siinä pöydässä joutuisin pinnistelemään, keskustelemaan, hakemaan keskustelunaiheita, en osaisi olla rento, innostuisin ehkä kaksimielisyyksiin ja nolaisin itseni. Kuvittelisin itseni nuoreksi mieheksi taas, unohtaisin vyön päällä pullottavan vatsani, ja saisin jossain vaiheessa keskustelua nähdä naisten naureskelevan, kun en muistaisi paikkaani, vaan kuvittelisin itseni huomattavaksikin naisten metsästäjäksi.
Jatkan siis kuljeskeluani tuoppi kädessä kohti kapakan takaosaa. Perähuoneessa näenkin vapaan tuolin. Menen ja nyökkään kysyvästi tuoliin päin, toinen pöydässä istuvista miehistä nyökkää myöntyvästi, toinen, kaljupäinen, ei edes käännä päätään. Kaljupää on tiukka, ei paljon puhu, katsoo toisaalle, antaa tupakan palaa sormissa. Huomioni kiinnittyy siniseen verisuoneen joka kulkee poikittain ohimon yli hänen päälaelleen. Hänen kaitakasvoinen kaverinsa on eläväisempi, ikäiseni ja kokoiseni. Istun heidän seuraansa, mutta käännän katseeni pois, sillä en halua heidän kuvittelevan, että haen heistä ehdoin tahdoin juttuseuraa. Otan tuoppini ja katselen ympärilleni täydessä kapakassa. Tumman oluen vaaleanruskea vaahto tarttuu viiksikarvoihini kun otan ensimmäisen hörpyn. Kuivaan ne kämmenelkääni.
Koko novelli
Kommentit