Katsoin sarjakuvaan perustuvan elokuvan Kick-ass, ja viihdyin. Ei voi mitään, kyllä amerikkalainen komedian tekemisen taidon osaa.
Minä siis viihdyin, vaikka elokuva oli monilla tavoilla arveluttava. Siinä "hyvät" lahtasivat "pahoja" pitkissä ja verisissä toimintakohtauksissa. Elokuva näytti väkivallan koomisessa valossa. Niinpä elokuvan hauskimpia kohtauksia on kun elokuvan pahis ampuu taistelun tuoksinassa itse itseään päähän.
Tarkka käsikirjoitus
Vaikka Kick-ass on viihdyttävä elokuva, se on myös tarina, jonka elementit ovat tarkoin harkittu ja hiottu jotta katsoja reagoisi kuhunkin kohtaukseen elokuvantekijän tarkoittamalla tavalla. Tämä ei onnistu ilman tarkkaa käsikirjoittamista. Riviäkään ei käsikirjoitukseen voi laittaa perusteetta, jokaisella elementillä on oltava jokin tarkoitus.
Elokuvantekijän ensisijainen lähtökohta ei ole ollut kertoa painavaa ja merkityksellistä tarinaa tärkeästä aiheesta. Hänen lähtökohtansa on ollut herättää katsojassa tunteita, tarjota katsojalle elämys.
Päähenkilö ja tärkeät sivuhenkilöt
Alussa päähenkilö juttelee kertojaäänenä katsojalle omasta elämästään ja unelmistaan. Hän näyttää harmittomalta ja tavalliselta ja hänen heikkoutensa ja häpeänsä näytetään. Itseasiassa koko päähenkilö esitellään täysin heikkouksiensa kautta.
Eli oikeasti näytetään mitä hänen pitäisi olla ollakseen itsensä, ympäristönsä ja katsojan mielestä kelvollinen.
Päähenkilöllä on oltava kolme ominaisuutta. Hänen on oltava samaistuttava, heikko (vastukseen verrattuna) ja hänellä on oltava päämäärä. Kick-ass -elokuva onnistuu tässä suhteessa mainiosti.
Koulussa päähenkilöllä on muutama ystävä. Heidän avullaan päähenkilön outous kohtuullistetaan, hänestä tehdän tavallinen kaveri.
Tämän lisäksi koulussa on tyttö, josta hän unelmoi ja jota hän tahtoisi lähestyä, jos uskaltaisi. Tyttö toimii samassa tarkoituksessa kuin koulukaverit. Mutta tyttöystävällä on muitakin keskeisiä rooleja, vaikkei hän osallistukaan itse toimintaan.
Elokuvan keskeinen oivallus rakennetaan tyttöystävän kautta. Ihailun kohde antaa vastauksen elokuvan ja päähenkilön keskeiseen kysymykseen: mikseivät useammat ala uhkarohkeiksi sankareiksi? Kun ihailun kohteesta tulee läheinen, huomaa päähenkilö saaneensa elämäänsä jotain, jota ei halua menettää.
Pahan olemus
Käsikirjoitus onnistuu hahmojen rakentelussa erinomaisesti. Hyvien puolesta jännittää, heidän kohtalonsa myötäelää. Pahat pojat ovat pahoja, heitä katsoja ei sääli.
Amerikkalaiset käsikirjoittajat ovat näissä asioissa tarkkoja, mitään ei tapahdu sattumalta. Käsikirjoituksessa voidaan viljellä sävyjä ja vivahteita, kun ollaan tietoisia siitä mikä katsojan tunnetila missäkin tarinankerronnan vaiheessa on.
Rikollisjoukon jäsen ei ota sattumalta vain jotain tehdäkseen pikkuleipää aamukahvipöydästä ja mutustele sitä neuvottelujen aikana. Pikkuleivän mutustelulla on tarkoitus. Se tekee pahasta kaverista vähemmän pahan.
Koominen väkivalta
Elokuvan väkivalta on liioiteltua ja yliampuvaa. Sen tarkoitus on etäännyttää elokuvan väkivalta oikeasta väkivallasta, sen tehtävä on tehdä se fiktiiviseksi. Se auttaa kun väkivalta halutaan näyttää koomisessa valossa.
Koominen väkivalta on tämän elokuvan peruskauraa. Sillä on monia tehtäviä.
Väkivallan avulla päähenkilö joutuu vaaraan, kärsii ja kokee tappion. Väkivalta näyttää kamppailun ja matkan, jonka päähenkilön on läpikäytävä ansaitakseen voittonsa. Väkivallan avulla paha saa palkkansa.
Väkivallan tekeminen koomiseksi on ihan oma taiteenlajinsa. Väkivaltaisen kohtauksen aikana katsojan kaikki myötätunto on päähenkilöiden puolella, joiden selviytymisestä katsoja kantaa huolta. Mitä enemmän katsoja joutuu päähenkilöiden puolesta jännittämään, sitä paremmalta tuntuu kun pahat saavat palkkansa päähenkilöiden kurittamina.
Silti lähes aina väkivallalla on komediallisessa toimintaelokuvassa muitakin tarkoituksia. Sen pitää yleensä myös hätkähdyttää.
Kuten antiikin tragedioissa, nautinto tässäkin perustuu siihen, että katsoja siirtyy pelon ja jännityksen tunteesta helpottavan huojennuksen tunteeseen.
Perinteestä tämäkin päivän toimintaelokuva ponnistaa ja ammentaa. Itsensä Charlie Chaplinin ja Buster Keatonin kaatuiluista on vedettävissä selvä linkki näihin Kick-ass -elokuvankin verileikkeihin. Vaikka mykän elokuvien koominen väkivalta oli tietenkin paljon harmittomampaa, samat lainalaisuudet niissäkin toimivat.
Kun Chaplin iskee nuijalla isoa korstoa päähän, syntyy komiikkaa. Onhan pikkumies juuri joutunut korston ahdistelemaksi, ja tajun vienyt nuijanisku auttaa hänet pakenemaan. Kohtauksen lopuksi katsojat nauravat makeasti päätään pitelevälle korstolle.
Koominen väkivalta ei sattunut silloinkaan.
Kommentit