Frank W. Abagnale: Ota kiinni jos saat.
Helppolukuinen omaelämänkerta "Ota kiinni jos saat" päättyi pettymykseen: huijari ei jäänytkään kiinni. Huijarielämänkerran lukijalla on epäilemättä sisäänkirjoitettuna oletus tai ainakin alitajuinen toive siitä että paha - niin hilpeä kuin hänen onnistuneista ja kekseliäistä huijauksistaan onkin lukea - saisi lopussa palkkansa.
Tässä ei saanut, sillä kirja päättyi täpärään pakoon poliisien kynsistä, mikä oli vahinko, sillä Abagnalen kiinnijäämisestä ja muista myöhemmistä vaiheista olisi ollut mukava lukea - päätyihän hän lopulta tekemään yhteistyötä FBI:n kanssa ja 12:n vuoden vankeustuomio jäi muutamaan vuoteen.
Ihan rangaistuksetta hän ei tosin kirjan perusteellakaan päässyt. Abagnale joutui puoleksi vuodeksi vankilaan Ranskassa. Eikä ihan mihin tahansa vankilaan vaan pieneen puolitoistametriä kanttiinsa olevaan täysin pimeään koppiin, missä hän joutui viettämään 24 tuntia vuorokaudessa ja missä ei ollut muita huonekaluja kuin ulostesanko, joka tyhjennettiin harvakseltaan.
Tämä epäinhimillisen läävän vastapainoksi hän joutui myös Ruotsalaiseen vankilaan, mikä lienee edustanut 60-70-luvun vaihteen vankilaoloista sitä toista ääripäätä.
-
Hänelle huijaamisesta tuli lopulta jonkinmoinen pakkomielle. Hän tienasi rahaa enemmän kuin ehti kuluttaa ja kun hän lopulta päätti jäädä eläkkeelle ja lopettaa huijakset, se ei käynytkään luontevasti: tuli pitkä aika kun jännitys elämästä puuttui.
Raha paljastui jokatapauksessa Abagnalen voimaillisimmaksi motiiviksi arvostetun aseman, jännityksen hankinnan sijaan.
-
Kuten Pianistissa, tästäkin tehdyssä kirjaan perustuvassa elokuvassa oli melko vähän lopulta itse kirjan tapahtumia. Tekisi mieleni sanoa että kirjasta lopulliseen käsikirjoitukseen oli päätynyt ehkä vain puolet kirjan tapahtumista - muu oli keksittyä.
Ehkä niin pitää olla. Elokuvassa, etenkin amerikkalaisessa elokuvassa, on päähenkilö rakennettava samaistuttavaksi, mistä johtuen hänen motiivinsa on näytettävä myönteisessä valossa. Kylmä rahanhankinta naisteniskutarkoituksessa - mitä Abagnalen huijaaminen tosiasiassa pitkälti oli - ei siksi käy.
Hänestä on tehtävä pohjimmiltaan herkkä ja tunteellinen ihminen, joka on piittaamaton säännöistä, koska ei muuta voi ja joka kärsii kohtalonsa vuoksi.
Todellisessa elämässä Abagnalen seikkailu oli varsin yksinäistä hommaa, mutta erityisesti hän ei tästä kirjan perusteella näytä kärsineen. Vaikka hän tapailikin paljon ihmisiä, etenkin naisia, ei hän noina vuosina juurikaan perustanut ihmissuhteista, vaan onnistuminen huijaamisissa vaati päinvastoin pitkäaikaisista suhteista pidättäytymistä, itsenäisyyttä.
Vaikka hän toisaalta oli piittaamaton, oli kiintoisaa havaita, ettei Abagnale ollut vailla moraalia. Hänellä on oma normistonsa, joka ei ole niinkään kaukana tavallisen ihmisen moraalista. Hän ei mm. halunnut huijata yksittäisiltä ihmisiltä, ja kun tuli pakon edessä muuatta huijanneeksi, lähetti hän myöhemmin huijaamansa summan takaisin kymmenkertaisena.
Hän ei myöskään ollut täysin tunteeton. Lääkärinä toimiessaan hän päättää lopettaa homman havaitessaan amattitaidottomuutensa voivan vaarantaa jonkun hengen. Vallan tunteelliseksi hän kävi ruotsalaisviranomaisia kohtaan, kun nämä junailivat hänet takaisin Yhdysvaltoihin, kun vaarana oli joutuminen loppuiäksi kertaluokkaa huonompiin vankilaolosuhteisiin Italiaan ja Espanjaan.
Hän ei siis ollut kylmä psykopaatti, vaan pikemminkin itsekeskeinen nuori teini.
-
Ehkä ahneutta suurempi osuus hänen ajautumisessaan huijarin uralle lopulta oli rohkeudella.
Hän oli häikäilemätön toimissaan. Siinä missä joku toinen olisi edessä olevan riskin havaitessaan luopunut hankkeesta, Abagnale meni rohkeasti päin haastetta. Hänellä oli lisäksi ilmiömäinen ihmisten luku taito, hän oli sosiaalisesti taitava, mutta myös ahkera. Hän oli valmis tekemään kovasti töitä voidakseen jatkaa huijaamistaan.
Ehkä hän juuri näissä suhteissa hän erosi eniten meistä muista. Kun omatunto kolkuttaa, ei normi-ihmiseltä löydy toimintatarmoa ja rohkeutta tehdä sitä, minkä tietää olevan väärin.
-
Helppolukuinen omaelämänkerta "Ota kiinni jos saat" päättyi pettymykseen: huijari ei jäänytkään kiinni. Huijarielämänkerran lukijalla on epäilemättä sisäänkirjoitettuna oletus tai ainakin alitajuinen toive siitä että paha - niin hilpeä kuin hänen onnistuneista ja kekseliäistä huijauksistaan onkin lukea - saisi lopussa palkkansa.
Tässä ei saanut, sillä kirja päättyi täpärään pakoon poliisien kynsistä, mikä oli vahinko, sillä Abagnalen kiinnijäämisestä ja muista myöhemmistä vaiheista olisi ollut mukava lukea - päätyihän hän lopulta tekemään yhteistyötä FBI:n kanssa ja 12:n vuoden vankeustuomio jäi muutamaan vuoteen.
Ihan rangaistuksetta hän ei tosin kirjan perusteellakaan päässyt. Abagnale joutui puoleksi vuodeksi vankilaan Ranskassa. Eikä ihan mihin tahansa vankilaan vaan pieneen puolitoistametriä kanttiinsa olevaan täysin pimeään koppiin, missä hän joutui viettämään 24 tuntia vuorokaudessa ja missä ei ollut muita huonekaluja kuin ulostesanko, joka tyhjennettiin harvakseltaan.
Tämä epäinhimillisen läävän vastapainoksi hän joutui myös Ruotsalaiseen vankilaan, mikä lienee edustanut 60-70-luvun vaihteen vankilaoloista sitä toista ääripäätä.
-
Hänelle huijaamisesta tuli lopulta jonkinmoinen pakkomielle. Hän tienasi rahaa enemmän kuin ehti kuluttaa ja kun hän lopulta päätti jäädä eläkkeelle ja lopettaa huijakset, se ei käynytkään luontevasti: tuli pitkä aika kun jännitys elämästä puuttui.
Raha paljastui jokatapauksessa Abagnalen voimaillisimmaksi motiiviksi arvostetun aseman, jännityksen hankinnan sijaan.
-
Kuten Pianistissa, tästäkin tehdyssä kirjaan perustuvassa elokuvassa oli melko vähän lopulta itse kirjan tapahtumia. Tekisi mieleni sanoa että kirjasta lopulliseen käsikirjoitukseen oli päätynyt ehkä vain puolet kirjan tapahtumista - muu oli keksittyä.
Ehkä niin pitää olla. Elokuvassa, etenkin amerikkalaisessa elokuvassa, on päähenkilö rakennettava samaistuttavaksi, mistä johtuen hänen motiivinsa on näytettävä myönteisessä valossa. Kylmä rahanhankinta naisteniskutarkoituksessa - mitä Abagnalen huijaaminen tosiasiassa pitkälti oli - ei siksi käy.
Hänestä on tehtävä pohjimmiltaan herkkä ja tunteellinen ihminen, joka on piittaamaton säännöistä, koska ei muuta voi ja joka kärsii kohtalonsa vuoksi.
Todellisessa elämässä Abagnalen seikkailu oli varsin yksinäistä hommaa, mutta erityisesti hän ei tästä kirjan perusteella näytä kärsineen. Vaikka hän tapailikin paljon ihmisiä, etenkin naisia, ei hän noina vuosina juurikaan perustanut ihmissuhteista, vaan onnistuminen huijaamisissa vaati päinvastoin pitkäaikaisista suhteista pidättäytymistä, itsenäisyyttä.
Vaikka hän toisaalta oli piittaamaton, oli kiintoisaa havaita, ettei Abagnale ollut vailla moraalia. Hänellä on oma normistonsa, joka ei ole niinkään kaukana tavallisen ihmisen moraalista. Hän ei mm. halunnut huijata yksittäisiltä ihmisiltä, ja kun tuli pakon edessä muuatta huijanneeksi, lähetti hän myöhemmin huijaamansa summan takaisin kymmenkertaisena.
Hän ei myöskään ollut täysin tunteeton. Lääkärinä toimiessaan hän päättää lopettaa homman havaitessaan amattitaidottomuutensa voivan vaarantaa jonkun hengen. Vallan tunteelliseksi hän kävi ruotsalaisviranomaisia kohtaan, kun nämä junailivat hänet takaisin Yhdysvaltoihin, kun vaarana oli joutuminen loppuiäksi kertaluokkaa huonompiin vankilaolosuhteisiin Italiaan ja Espanjaan.
Hän ei siis ollut kylmä psykopaatti, vaan pikemminkin itsekeskeinen nuori teini.
-
Ehkä ahneutta suurempi osuus hänen ajautumisessaan huijarin uralle lopulta oli rohkeudella.
Hän oli häikäilemätön toimissaan. Siinä missä joku toinen olisi edessä olevan riskin havaitessaan luopunut hankkeesta, Abagnale meni rohkeasti päin haastetta. Hänellä oli lisäksi ilmiömäinen ihmisten luku taito, hän oli sosiaalisesti taitava, mutta myös ahkera. Hän oli valmis tekemään kovasti töitä voidakseen jatkaa huijaamistaan.
Ehkä hän juuri näissä suhteissa hän erosi eniten meistä muista. Kun omatunto kolkuttaa, ei normi-ihmiseltä löydy toimintatarmoa ja rohkeutta tehdä sitä, minkä tietää olevan väärin.
-
Kommentit