Kukaan ei tästäkään varoittanut. Halaistua sanaa ei tästä puhuttu ympäristö-opin tunnilla. Sinä opettaja Anttonen, luulitko hyvinkin evästäväsi oppilaitasi tulevaa elämää varten?
*
"Kellojen katselu näyteikkunoissa on mukava tapa kuluttaa aikaa."
*
Kun täytät neljäkymmentä, viikot, kuukaudet, vuodet kiitävät nopeasti ohi. Kun olit nuori tunnit ja minuutit matelivat - miten monina iltapäivän oppitunteina tulikin kaihoten tuijotettua ulos ja kelloa, joka näytti jämähtäneen paikoilleen.
Tosin nykyään nuoretkin näyttävät kipuilevan asian kanssa:
"Minä olen vasta 19-vuotias ja kriiseilen jo nyt! Ryppyjäkin on, etenkin silmien ympärillä! Ja muutenkin tuntuu että kohta olen jo liian vanha tekemään mitään kivaa."
*
Sanotaan että ajan kulumisen näkee lapsissa ja niin sen tosiaan näkee. Ajan kulumisen kiihtymisenkin näkee. Yhtäkkiä lapsi jonka vielä vähän aikaa sitten veit kantamalla sohvalta omaan sänkyyn, onkin aivan liian pitkä syliin nostettavaksi. Et voi kun ihmetellä mihin vuodet katosivat.
Toinen keino yrittää hahmottaa ajan kulumista ovat suuret onnettomuudet jotka jäävät mieleen. En ollut eilen uskoa korviani kun kuulin että kaksoistornien romahduksesta oli kulunut jo seitsemän vuotta!
Estonian onnettomuudestakin on kulunut jo aika huikonen (28.9.1994), mutta kuka muistaa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen?
Minä muistan...
*
Kaksi huomiota:
1) Kun muistelee tilannetta missä oli kun isot onnettomuudet tapahtuivat, huomaa että ihmeen vähän sitä loppujen lopuksi on muuttunut. Tuntuu että olen hyvin lähellä sitä pikkupoikaa, joka ei voinut uskoa todeksi, että yksi räjähdys voi hävittää kymmeniä ihmisiä. Enää ei vain ole äitiä vieressä jolta kysyä kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.
Olen myös edelleen hyvin lähellä sitä nuorta isää, joka kävi herättämässä vaimonsa lukiessaan tekstiteeveestä Estonian onnettomuudesta.
Lisääntynyt tieto ja kokemukset eivät näyttäisi muuttavan ihmistä juurikaan. Ehkä minusta ei tulekaan katkeraa vanhusta jos oikein pinnistän, vaan kykenen edelleen säilyttämään sisälläni sen pikkupojan, joka katseli savuavia raunoita mustavalkoisesta televisiosta ja kyseli äidiltään saamatta tyhjentäviä vastuksia ja joutui asiantilan hyväksymään.
2) Ajan kulumisen merkitys kasvaa sen käydessä vähiin. Seitsemänkymmentä täyttänyt sukulaiseni ihmetteli, miten nopeasti kaikki oli käynyt - tarkoittaen mennyttä elämäänsä. Huomio sai hänet mietteliääksi. En tohtinut kysyä mitä hän mahtoi pohtia. Harmittiko jokin?
Olisi tärkeää osata ottaa ilo irti omasta elämästä silloin kun olet vielä terve. Olisi keskityttävä hyviin asioihin ja nähtävä ne, vaikka huolia olisikin, työhuolet painaisivat tai laskujen maksut tuppaisivat viivästymään.
Mutta moniko siinä onnistuu. On niin helppo kirota kengännauhoja jotka tuon tuosta on kumarruttava solmimaan - ja olla näkemättä hienoa syyskeliä, jonka maassamme vallitseva korkeapaine on tänäänkin tuonut osaksemme.
*
"Kellojen katselu näyteikkunoissa on mukava tapa kuluttaa aikaa."
*
Kun täytät neljäkymmentä, viikot, kuukaudet, vuodet kiitävät nopeasti ohi. Kun olit nuori tunnit ja minuutit matelivat - miten monina iltapäivän oppitunteina tulikin kaihoten tuijotettua ulos ja kelloa, joka näytti jämähtäneen paikoilleen.
Tosin nykyään nuoretkin näyttävät kipuilevan asian kanssa:
"Minä olen vasta 19-vuotias ja kriiseilen jo nyt! Ryppyjäkin on, etenkin silmien ympärillä! Ja muutenkin tuntuu että kohta olen jo liian vanha tekemään mitään kivaa."
*
Sanotaan että ajan kulumisen näkee lapsissa ja niin sen tosiaan näkee. Ajan kulumisen kiihtymisenkin näkee. Yhtäkkiä lapsi jonka vielä vähän aikaa sitten veit kantamalla sohvalta omaan sänkyyn, onkin aivan liian pitkä syliin nostettavaksi. Et voi kun ihmetellä mihin vuodet katosivat.
Toinen keino yrittää hahmottaa ajan kulumista ovat suuret onnettomuudet jotka jäävät mieleen. En ollut eilen uskoa korviani kun kuulin että kaksoistornien romahduksesta oli kulunut jo seitsemän vuotta!
Estonian onnettomuudestakin on kulunut jo aika huikonen (28.9.1994), mutta kuka muistaa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen?
Minä muistan...
*
Kaksi huomiota:
1) Kun muistelee tilannetta missä oli kun isot onnettomuudet tapahtuivat, huomaa että ihmeen vähän sitä loppujen lopuksi on muuttunut. Tuntuu että olen hyvin lähellä sitä pikkupoikaa, joka ei voinut uskoa todeksi, että yksi räjähdys voi hävittää kymmeniä ihmisiä. Enää ei vain ole äitiä vieressä jolta kysyä kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.
Olen myös edelleen hyvin lähellä sitä nuorta isää, joka kävi herättämässä vaimonsa lukiessaan tekstiteeveestä Estonian onnettomuudesta.
Lisääntynyt tieto ja kokemukset eivät näyttäisi muuttavan ihmistä juurikaan. Ehkä minusta ei tulekaan katkeraa vanhusta jos oikein pinnistän, vaan kykenen edelleen säilyttämään sisälläni sen pikkupojan, joka katseli savuavia raunoita mustavalkoisesta televisiosta ja kyseli äidiltään saamatta tyhjentäviä vastuksia ja joutui asiantilan hyväksymään.
2) Ajan kulumisen merkitys kasvaa sen käydessä vähiin. Seitsemänkymmentä täyttänyt sukulaiseni ihmetteli, miten nopeasti kaikki oli käynyt - tarkoittaen mennyttä elämäänsä. Huomio sai hänet mietteliääksi. En tohtinut kysyä mitä hän mahtoi pohtia. Harmittiko jokin?
Olisi tärkeää osata ottaa ilo irti omasta elämästä silloin kun olet vielä terve. Olisi keskityttävä hyviin asioihin ja nähtävä ne, vaikka huolia olisikin, työhuolet painaisivat tai laskujen maksut tuppaisivat viivästymään.
Mutta moniko siinä onnistuu. On niin helppo kirota kengännauhoja jotka tuon tuosta on kumarruttava solmimaan - ja olla näkemättä hienoa syyskeliä, jonka maassamme vallitseva korkeapaine on tänäänkin tuonut osaksemme.
Kommentit