Submarino osoitti taas kerran miten tärkeitä onnistumisen kannalta ovat oikeat näyttelijävalinnat.
Näin pohjoismaisen elokuvapalkinnon voittaneen Submarinon Arktisen Upeeta elokuvafestivaaleilla Jyväskylässä.
Käsikirjoitus ja ohjaus oli tanskalaisen Thomas Vinterbergin joka oli kehittelemässä Dogma -elokuvan periaatteita ja teki "Juhlat", joka lienee ohjaajan kiitellyin elokuva Submarinon ohella.
Submarinon nähtyäni katsoin häneltä myös pari suuren budjetin elokuvaa: Dear Wendy ja It´s all about love.
Ne olivatkin mielenkiintoisia elokuvia käsikirjoituksiltaan, sillä ne näyttävät aluksi ja keskikohdaltaan erittäin toimivilta ja kiinnostavilta, mutta onnistuvat epäonnistumaan kolmannen erän ansiosta lähes totaalisesti. Aiemmin ei ole tullut vastaan moista.
Viimeisellä kolmanneksella molemmat elokuvat onnistuvat hukkaamaan hyvän kehittelyn ja hajoavat kerronnaltaan pilaten katsomiskokemuksen lähes täydellisesti. Ei liene katsonut kumpaakaan loppuun, vaikka ennen finaalia molemmat elokuvien kerronta oli jo tempaissut minut mukaansa.
Tarinat lähtivät ikäänkuin lapasesta. Ne teemat ja se ympäristö, joka alun kerronnalla oli saatu aikaan, ei ikäänkuin riittänyt, vaan loppuun piti saada aikaiseksi jotain ihan muuta, jonka ilmeinen tarkoitus oli yllättää katsoja, saada aikaan hurja kierre ja vääntö, mutta joka onnistui vain hukkaamaan tarinan hyvän kudelman joka alun pohjustuksella oli saatu aikaan.
Dear Wendyssä oli hyvä kehitelmä aseita rakastavista pasifisteista, jotka lopussa yltyvät hurjaan ammuskeluun virkavaltaa vastaan. Kuviohan on noin yhdellä lauseella sanottunakin loistava ja heti näkee että tarinassa on ainekset elokuvaan.
Ongelmana ei ollutkaan itse pääjuoni, vaan se miten lopetus oli toteutettu. Elokuva ikäänkuin hukkasi tyylinsä, eikä pyssyjuhlien motiivi ollut enää vähääkään uskottava. Se olisi voinut olla, sen olisi pitänyt olla.
-
Epäilenkin että näistä epäonnistumisista johtuen ohjaajalla oli suuria vaikeuksia saada Submarino rahoitettua. Onneksi sai.
Samalla näyttää siltä kuin ohjaaja-käsikirjoittaja olisi tiedostanut aiemmat ongelmansa ja tehnyt käsikirjoituksen joka ei käänteillä mässäile, mutta etenee jyrän lailla kohti finaalia, joka toimii erittäin hyvin. Elokuvan voisi pistää Aristoteleen runousopin liitteeksi havainnollistamaan käsitettä katharsis. Sellainen oli tässä, se oli siitä oikein malliesimerkki.
Elokuva kertoo traagisen tarinan kahdesta veljeksestä joilla menee alussa huonosti ja lopussa vielä huonommin, kunnes viimeiselle riville ohjaaja-käsikirjoittaja on kirjoittanut pelastuksen.
Elokuvan ankeus on sitä luokkaa että osoittaa hyvää välineen hallintaa, että tarina on saatu pysymään uskottavana. Näyttelijät istuvat rooleihinsa sataprosenttisesti ja ovat hahmojensa mittaisia.
Näyttelijätyö ja kerronta ovat vähäeleisiä ja muistuttavat jälleen kerran miten vähän on tarpeen "näyttää" ja "sanoa", jos asetelma on vahva ja uskottava ja katsoja saatu temmattua mukaan. Oikein etsimällä etsin toisen päähenkilön kasvoista ilmeitä mutta vähänpä niitä näin. Silti saatoin juuri hänen kasvoiltaan lukea sen valtavan tuskan, vihan ja raivon, joka hänen sisällään jylläsi.
Ankean tarinan lopetus tarjoaa katsojalle valtaisan tunne-elämyksen. Elokuvan loputtua tarkastelin festivaaliyleisöä. En nähnyt yhtäkään kuivaa silmää.
Lopun lohdullisuudesta huolimatta vaarana tällä ja muillakin elokuvilla, jotka ovat päähenkilöiden kannalta sarja epäonnistumisia - on tietenkin se, että kun tarina on kovin murheelinen, sitä ei tule katsottua uudelleen.
Submarinossa ankeus ja lohduttomuus oli tietoinen ratkaisu. Ehkä loppu ei olisi ollut niin tehokas, mikäli tarinassa olisi ollut jokunen nousu, jokunen iloinen perhetapahtuma tai onnistuminen.
Tragedian kaavaan tosin kuuluu se että päähenkilö on kolmannen näytöksen aluksi saavuttamaisillaan päämääränsä, mutta ajautuu lopulta tuhoon. Submarino oli suoraviivaisemmin alamäkeä, josta ei valkonpilkahdukset tosin ihan kokonaan puuttuneet, mutta varsinaisi dramaturgisia nousuja siinä ei ollut.
Mutta tämähän ei ollutkaan aito tragedia, kun tässä oli onnnellinen loppu - tai melkein onnellinen.
Yhtäkaikki tarinankerronnan keinot olivat tässä hienosti hallinnassa. Jopa kronologian rikkominenkin toimi, vaikkakaan ei tuonut juuri lisäarvoa tarinaan.
-
Kommentit