Kotiseudun historiaa:Suolahti - Äänekoski
Arkisin Keitele-laivalla tehtiin puutavara-hinauksia. Sen tehtävänä oli tukkilauttojen ja proomujen hinaaminen. Mutta sunnuntaisin sillä vietiin Äänekosken uskovaisia Viitasaarelle - niinkun sanottiin. Laivan kipparina toimi Otto Jokinen.
Höyrylaivaliikenteen yleistyminen oli ollut suuri muutos vesiliikenteessä, sillä se takasi säännönmukaisen ja aikataulutetun kulkemisen aivan kuten tapahtui maaliikenteessä rautateiden ansiosta. Keitele-laivan toi Keiteleelle Kalle Piilonen jo vuonna 1878. Äänekoski Oy:n omistukseen laiva siirtyi vuonna 1899.
Hinaajat hakivat puuta toisinaan Pielavedeltä asti. Matkaa tehtiin hitaasti, puolitoista kilometriä tunnissa. Vaikka ajettiin yötäpäivää, reissuun saattoi mennä kuukausi. Lauantai-iltaisin Keitele-laiva irrotettiin tukkinipusta, pestiin ja ajettiin Äänekoskelle.
Lähdön aikaan sunnuntai aamuna rannassa oli ihmisiä mustanaan. Keitele oli jo lähtiessään täysi, satakunta ihmistä pakkautui pienehköön parikymmentä metriä pitkään laivaan. Peräkannelle piti toki saada mahtumaan torvisoittokuntakin. Kirkkomatkan ratoksi se soitteli marssimusiikkia. Musiikki kantautui kauas, sillä Keitele oli hiljaisesti hyssyttelevä höyrylaiva, kovaäänisesti rämisevien diesel-moottorien aika tuli vasta myöhemmin.
Nuoret olivat varanneet laivamiehiltä hyttipaikat jo etukäteen päästäkseen seurustelemaan muusta porukasta erillään.
Välillä laiva pysähteli laitureissa, mutta koska se oli jo täynnä kippari Jokinen määräsi että vain naiset pääsisivät mukaan. Ukonsalmesta otettiin Hartikan tytöt, Kankaan rannasta Matilan Anna, Haapsalon rannasta Haapsalon tytöt ja Pyhälahdesta Alatalon Ieva. Miehet jäivät rannalle.
Suuren Viitasaaren suuren kirkon urkuparvelta ei oikein tahtonut papin saarnaa kuulla, sillä rengit ja piiat käyttivät sitä tapaamis- ja riiuupaikkanaan, joten siellä kävi jatkuva supina. Mutta urkumusiikin sieltä kuuli mainiosti.
Kirkon jälkeen laivuri Jokinen oli aina ensimäisenä takaisin laivallaan. Hän huudatti laivan pilliä kolmeen kertaan ennen lähtöä, ja sen kolmannen vihellyksen jälkeen olikin sitten jo kiire takaisin laivalle mikäli aikoi ehtiä mukaan - ja paluumatka saattoi alkaa.
Keitele-laiva jatkoi tukkilauttojen hinaamista 60-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen se myytiin yksityiskäyttöön.
Jukka Halttunen
Lähde: Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen arkisto
Kommentit