Siirry pääsisältöön

Sidney Poitier - elokuvanäyttelijä



Katsoin jouluviikolla kolme Sidney Poitierin tähdittämää elokuvaa: Yön kuumuudessa, Arvaa kuka tulee päivälliselle ja Taistelu paholaiskanjonissa.

Kahdessa ensimmäisessä draaman keskeisenä teemana oli rasismi, josta ponnistavaa draamaa amerikkalaiselokuvissa onkin etenkin 60-70 -luvuilla hyödynnetty erinomaisesti. Niin hyvin etteivät lieventyneet asenteet ole lainkaan lieventäneet vanhojen elokuvien tehoa.

In the Heat of the Night

Rasismista draamansa ammentava elokuva oli kyllä asetelmaltaan hurjan tehokas. Valkoisten viha mustaa päähenkilöä kohtaan oli niin kouriintuntuva ja uskottava, ettei katsomiskokemusta laimentanut lainkaan se, että elokuvan juoni ontui pahan kerran.

Päähenkilö ei asiantuntemuksestaan ja suvereenisuudestaan huolimatta terävänoloisilla päätelmillään tosiasiallisesti suurestikaan vaikuttanut syyllisen löytymiseen.

Näyttelijätyö päähenkilöiden osalta oli kuitenkin erinomaista. Hyvä näyttelijä, kuten Poitier, tuo pieneenkin kohtauksen jotain omaa, eleen tai ilmeen, joka kertoo jotain oleellista henkilöstä ja tekee ns. pienenkin kohtaukseen niin paljon kiinnostavammaksi.

En voi olla ylistämättä Poitierin ammattitaitoa ja sopivuutta elokuvanäyttelijäksi. Hän on Clint Eastwoodin tapaan ns. yhden ilmeen näyttelijä, mutta tarkasti katsottuna - ja juuri tarkastihan elokuvia katsotaan - molempien kasvoilta voi lukea juuri tarpeellisen informaation, mutta ei mitään turhaa.

Tuollainen tapa näytellä sopii elokuvaan erinomaisesti. Kun ilmeet pysyvät kurissa ja ilmaisevat vain tarpeellisen, voi katsoja luottaa koko ajan siihen että tajuaa, mikä hahmoa ajaa, mitkä ovat hänen toimintansa motiivit.

Tästä elokuvien katsomisessa onkin mitä suuremmassa määrin kyse. Mitä paremmin tässä onnistutaan, sitä helpompi on katsoja imaista mukaan kerrontaan. Katsoja on temmattava mukaan. Sen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä juuri tätä katsoja itsekin toivoo.

Mutta hyvän ja huonon elokuvan ero on juuri siinä, miten tässä onnistutaan. Huonossa elokuvassa on enemmän esteitä katsojan tiellä, epäuskottavuutta, pitkäpiimäisyyttä, mitä tahansa, joka etäännyttää hänet kerronnan imusta.

Hyvällä näyttelijätyöllä on tässä oma osansa. Sen Poitierin elokuvat selvästi osoittavat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käsikirjoittajan ohjeet

Käsikirjoittajan yksi + 20 sääntöä. Pääsääntö: Tee päähenkilölle päämäärä ja tee vaikeaksi saavuttaa se. Ja muut: 1. Ala kirjoittamaan 2. Aloita rytinällä. Tempaa yleisö heti mukaan. 3. Aloita vasta kun tiedät minne olet menossa. 4. Älä yritä kirjoittaa itsestäsi irrallaan. 5. Rakenna konflikti. 6. Tee se mielenkiintoiseksi. 7. Tiedä mikä ajaa päähenkilösi toimimaan. 8. Älä päästä yleisöä kerrontasi edelle 9. Koukuta kohtaukset toinen toisiinsa. 10. Esittele ainakin osa taustatarinasta jo alussa. 11. Pysy päähenkilösi mukana mahdollisimman paljon. 12. Jos istutat jotain, korjaa sato myöhemmin. 13. Rakenna jännitettä ratkaisua kohti. 14. Tee päähenkilöstäsi tunnistettava. 15. Pidä rytmi liikkeellä. 16. Etsi tapoja sanoa sama asia eri tavoin. 17. Tee käänne, ja sitten vielä toinen. 18. Tee jokin mielenkiintoinen piirre jokaiseen hahmoon. 19. Jos käynnistät kellon, pidä se käynnissä. 20. Tee selityksesi uskottaviksi. Niin helppo kirjata ylös, mutta yritäpä noudattaa ja muistaa ne kirjoitt...

Huijarin sielunelämää

Olen lukemassa Frank W. Abagnalen kirjaa "Ota kiinni jos saat", josta Steven Spielberg on tehnyt mainion elokuvan . Kirja imaisi mukaansa niin että luin sen jo puoleenväliin viime yönä, ja olisin lukenut loppuun asti mutta tahdoin herkutella sen seurassa vähän pidempään enkä ahmia sitä kertarytinällä. Abagnalen kirjahan on omaelämänkerrallinen tarina hänen vain kuusi vuotta kestäneestä huijausten ja shekkiväärennösten värittämästä urastaan, jonka hän aloitti vain viisitoista vuotiaana. On kerrassaan ällistyttävää miten paljon hän ehti noiden vuosien aikana. Aluksi hän väärensi shekkejä ja kun kiinnijääminen alkoi näyttää yhä ilmeisemmältä, hän päätti ryhtyä lentäjäksi. Lentäjän ura jatkui pari vuotta, jonka jälkeen hän toimi vuoden lääkärin ja sen jälkeen vielä vuoden juristina. Huijaamisen keskeinen elementti oli tietenkin se, ettei tällä lukionsa keskenjättäneellä teinillä ollut minkäänlaista koulutusta noihin vaativiin ammatteihin. Nähdäkseni suurin ero huijarin ja meidä...

Huijarin sielunelämää osa 2

Frank W. Abagnale : Ota kiinni jos saat. Helppolukuinen omaelämänkerta "Ota kiinni jos saat" päättyi pettymykseen: huijari ei jäänytkään kiinni. Huijarielämänkerran lukijalla on epäilemättä sisäänkirjoitettuna oletus tai ainakin alitajuinen toive siitä että paha - niin hilpeä kuin hänen onnistuneista ja kekseliäistä huijauksistaan onkin lukea - saisi lopussa palkkansa. Tässä ei saanut, sillä kirja päättyi täpärään pakoon poliisien kynsistä, mikä oli vahinko, sillä Abagnalen kiinnijäämisestä ja muista myöhemmistä vaiheista olisi ollut mukava lukea - päätyihän hän lopulta tekemään yhteistyötä FBI:n kanssa ja 12:n vuoden vankeustuomio jäi muutamaan vuoteen. Ihan rangaistuksetta hän ei tosin kirjan perusteellakaan päässyt. Abagnale joutui puoleksi vuodeksi vankilaan Ranskassa. Eikä ihan mihin tahansa vankilaan vaan pieneen puolitoistametriä kanttiinsa olevaan täysin pimeään koppiin, missä hän joutui viettämään 24 tuntia vuorokaudessa ja missä ei ollut muita huonekaluja kuin ulost...